Yrityksen lopettaminen

Tervehdys, pitkästä aikaa! Miten aika meneekin nykyään näin nopeasti. Tuntuu, että mitään ei ennätä tehdä tai saada aikaiseksi. Sitä paremmalla syyllä "elä hetkessä"-motto toimii aina vain paremmin. Katselin juuri blogini lukijatilastoja ja pakko tehdä johtopäätelmä, että kirjoitusaiheeni kiinnostavat suurta joukkoa kansalaisia. Yritän olla jatkossa aktiivisempi... asiaa kyllä riittää!

Kuluva talvi on mennyt 50/50 töitä paiskiessa ja lomaillessa, joka toinen kuukausi olen tehnyt töitä ja vastaavasti joka toinen kuukausi pitänyt vapaata. Työrytmini on ollut sellainen, että kuukaudessa saan tehtyä noin kahden kuukauden työtunnit. Samaa tahtia kahta kuukautta peräkkäin ei edes jaksaisi. Kuukauden työputken jälkeen ensimmäinen viikko menee ihan vain paikallaan ollessa, tuntuu ettei jaksa laittaa edes tikkua ristiin tai olla sosiaalinen.

Ja nyt itse asiaan. Minulta kysyttiin hiljattain kuinka itse lopettaisin yritystoiminnan joka ei kanna siivillään ja on uuvuttanut yrittäjän täysin. Ensin hieman taustoja ja sitten oma henkilökohtainen kokemuksiini perustuva mielipide tuossa tapauksessa.

Kyseessä on muutaman tuhannen euron viikottaista liikevaihtoa tekevä elintarvikealan bisnes. Yritys on henkilöyritys jolla yksi vakituinen työntekijä, varastoja ei juurikaan ole ja kaluston arvo käytettynä on melko mitätön. Laskuja on jo kohtuullisesti rästissä, kirjanpitoa tekemättä ja yrittäjä uuvuttanut itsensä perusteellisesti. Yrittäjällä on yrityksen perustamiseen liittyviä lainoja, joissa on myös muita henkilötakaajia.

Hän on jo pitkään tehnyt päivittäin töitä noin klo 04.30-19.30. Eli noin viidentoista tunnin työpäiviä! Toisin sanoen melko normaalia pienyrittäjän arkea, eikös vaan. Yrittäjä tykkää työstään ja on sen suhteen jopa intohimoinen, mutta se ei aina riitä. Liikevaihto ei riitä siihen, että saisi työstään myös oikeaa palkkaa.

Elintarvikealan yrityksillä on melko pienet myyntikatteet ja tuotto uppoaa helposti erinäisiin työnantajayrittäjän velvoitteisiin. Näin taantuman ja hintojen "halpuuttamisen" aikaan liikevaihdon nostaminen on melkoisen vaikeaa, luultavasti mahdotonta. Ainakaan ilman lisärahoitusta, jota ei ole tässä tapauksessa saatavilla. Ja hyvä niin, uskoisin. Jossain vaiheessa voi olla viisainta heittää kirves kaivoon, kerätä voimia ja suunnata katse kohti tulevia haasteita. Katkeraan loppuun asti ei kannata mennä.

Asiakkaiden maksukyky on heikentynyt ja vastaavasti erilaiset yrittämiseen liittyvät kulut jatkavat aina vain nousuaan. Myös verottajan kaivo on pohjaton - mikään ei riitä! Valtiovallan byrokraatit viis veisavat pienyrittäjien hyvinvoinnista. Se on niin helppoa käskyttää norsuluutornista, kun oma palkka tulee verovaroin kerätystä kassasta (lue yrittäjien keräämästä kassasta). Mikäli maata pyöritettäisiin virkamiesten verotuloilla, niin raha loppuisi alta aikayksikön. Silloinhan täytyisi tämän kuun verotuloilla maksaa ensi kuun palkat ja jokainen voi miettiä kuinka se onnistuisi.

Katselimme ko. yrityksen talouslukuja ja hyvin pian totesin, että ei tästä tule kesää. Mahdoton yhtälö. Myyntituotot menee päivittäisiin kuluihin ja yrittäjälle ei jää viivan alle mitään. Velkajärjestelyyn ei todennäköisesti pääsisi, koska tuottoja on liian vähän. Myöskään ns. nätti lopettaminen ei ole mahdollista, koska velkoja/rästejä ei pysty kassasta maksamaan. Kassavarat olivat todella pienet. Yhtälössä oli kolme asiaa, jotka huolestuttivat minua eniten.

1. asia oli yrityksellä oleva takauslaina, laina jossa on omia tai puolison sukulaisia takaamassa. Se olisi saatava pois päiväjärjestyksestä, jotta kommunikointi heidän kanssaan olisi mahdollista myös myöhemmin. Rahariidat repivät hyviäkin suhteita.

2. asia oli yrittäjän toimeentulo lopettamisen jälkeen. Olen sen sivusta seuraajana nähnyt kuinka yksin entiset yrittäjät jäävät ja minkään valtakunnan päivärahalle on melko mahdotonta nopealla aikataululla päästä.

3. asia oli tietenkin yrityksen palkattu työntekijä ja hänen hyvinvointi sekä tulevaisuus.

Kysyin yrittäjältä, että oliko tämä tässä vai vieläkö jaksat hetken, edes pari kolme kuukautta? Hän vastasi, että kyllä tässä vielä hetken jaksaa punnertaa jos siitä on oikeasti johonkin apua. Asia selvä, on siitä apua. Kerroin, että itse toimisin hänen tilanteessaan seuraavasti:

1. pitäisin luottamuksellisen palaverin työntekijän kanssa ja kertoisin mikä todellinen tilanne on, eli työt loppuu. Antaisin kaksi vaihtoehtoa, voit lopettaa työt heti tai voit olla mukana loppuun asti, mutta silloin joudut odottamaan loppuajan palkkoja palkkaturvan kautta ja siihen voi mennä aikaa jopa 6-12kk. Päätöksen tekee tietenkin työntekijä itse. Jos hän jää, niin hyvä ja jos lähtee niin tilalle lähipiiristä joku lyhytaikainen nopeasti oppiva apulainen. Yksin ei kuitenkaan jaksa/pysty kahden töitä tehdä.

2. koska liikevaihtoa kuitenkin on, jatkaisin päivittäistä toimintaa normaalisti  ja maksaisin takauslainaa pois mahdollisimman nopeaan aikatauluun. Unohtaisin jopa kaikki muut laskut ja yrityksen maksut, jotta saisin tuon lainan maksettua pois, summa on kuitenkin maksettavissa mikäli siihen käyttää pari-kolme tonnia viikossa. Koska tuolloin perintään ja ulosottoon joutuisi muita maksamattomia laskuja tekisin niiden osalta mahdollisimman kevyitä maksusuunnitelmia, jotta saisin aikaa maksaa takausvelkaa pois. Ihan sama toteutuuko nuo maksusuunnitelmat vai ei, pääasia on tarvittava lisäaika -  ettei kukaan hae konkurssiin liian aikaisin. Erilaisia rahansiirtoja ja omaisuuden luovutuksia voidaan jälkikäteen taannehtivasti perua ulosoton toimesta. Se on kuitenkin 100% varmaa, että rahoituslaitoksille pois maksettuja lainoja ei ainakaan saada taannehtivasti perittyä takaisin, kun ne kerran on pois maksettu. Sinut voidaan ehkä määrätä tuo summa maksamaan takaisin konkurssipesälle, mutta silloin on kuitenkin takaajat saatu jo pois tilanteesta ja maksuvelvoite on enää henkilökohtainen ongelma, ei alkuperäisten takaajien. Henkisesti on jatkossa helpompi taistella ulosottoviraston kuin sinun velkoja maksavien sukulaisten kanssa.

3. siirtäisin joka viikko jonkun verran ns. sukanvarteen jemmaan rahaa, siis konkreettisesti sukanvarteen - ei pankkitilille, sieltä ne löytyvät varmasti ja ovat ulosmitattavissa. Tämä siitä syystä, että voi mennä kuukausikaupalla aikaa ennen kuin konkurssin tehnyt ja työtön ex-yrittäjä saa päivärahaa tai mitään sosiaaliturvaa, mikäli uusia töitä ei satu heti löytymään. Jollain täytyy tuo väliaika kuitenkin elää, asuminen on maksettava ja ruokaa syötävä. Ko. tapauksissa luottotiedot menevät kuitenkin, joten velaksi ei voi sen jälkeen elää.

(4.) lopuksi, voimien ehtyessä, möisin itse firman kaluston ja tuotolla maksaisin laskuja joista olisi minulle hyötyä heti konkurssin tai lopettamisen jälkeen, eli mahdollisia jäljellä olevia takausvelkoja tai tulevia asumiskulujani. Nostaisin rahat yrityksestä vaikkapa nimikkeellä "yrittäjän palkka". Yksi aivan varma asia on, että ulosotto ei maksa sinun henkilökohtaisia laskuja tai velkoja rahoituslaitokselle kaluston myynnistä saatavalla tuotolla (mikäli he ulosmittaavat ja myyvät kaluston), vaan hoitavat tuotoilla ensimmäisenä verovelkoja.

Mikäli hyvin kävisi ja takauslaina olisi maksettu, niin lopettaisin murehtimasta ja stressaamasta. Antaisin asioiden kulkea omalla painollaan ja muiden murehtia. Ulosottovirasto ja perintätoimistot saisivat vaivata asioilla päätänsä - ne saa siitä palkkaa. Lepäisin ja alkaisin miettiä mitä teen loppuelämällä. Kaikkia maailman murheita on turhaa hartioillaan kantaa. Jos on parhaansa tehnyt ja se ei riittänyt, niin mitä sitten. Aurinko nousee huomennakin. Ei muuta kuin kohti uusia haasteita!


Näkymättömän Kansalaisen matka jatkuu seuraavissa kirjoituksissa...

Tomppeleiden valtakunta!

Keskustelin eilen vanhan tuttavani kanssa. Vuonna 1990 hänellä meni yritys konkurssiin. Hänellä oli silloin suuri myymälä eteläisessä suomessa ja yritys työllisti useita ihmisiä vuosikausia. Konkurssin tultua hän jäi velkojen ja koko tilanteen kanssa yksin. Apuja tilanteen selvittämiseen ei herunut mistään suunnasta. Tapahtuma ahdisti valtavasti psyykkisesti ja jopa fyysisesti. Tuli avioero, lapset meni vaimon mukana ja kaikkia asioita ympäröi negatiivisuus. Yhteiskunnan silmissä hänestä tuli hylkiö, epäonnistunut ja luuseri. Yhteiskunnan pohjasakkaa. Ulosotto vei ensin kaiken ja aloitti "ikuisen ahdistelun".

Jotain hänen oli kuitenkin keksittävä elääkseen. Kauppahommista löytyi leipäpuuta, mutta kaikki oli tehtävä salassa ulosotolta. Tulo ei ollut suuren suurta, mutta sillä eli ilman sosiaaliavustuksia. Siinä puuhastellessa aikaa kului noin 10 vuotta ja sitten tärppäsi, hän keksi bisneksen jolla pääsisi pinnalle ja takaisin yhteiskunnan jäseneksi sekä veronmaksajaksi. Toimintaa varten hän tarvitsi oman yrityksen sekä normaalit veronumerot sekä verorekisteriotteet.

Intoa puhkuen hän marssi paikalliseen verotoimistoon anomaan tarvittavia papereita. Vastaus oli tyly. Ei onnistu. Sinulla on täällä veroja rästissä 10 vuoden takaa ja ne on oikeuden päätöksellä perinnässä 25 vuotta, joten ne pitäisi ensin maksaa pois. Summa oli tietenkin kasvanut korkoa jo 10 vuotta, joten oli melkoisen valtava.

Ystäväni yritti kertoa kaikin konstein, että jos en pääse kunnon hankkeisiin, niin en pysty niitä ikinä maksamaan, saati edes lyhentämään. No kuten arvata saattaa, ei onnistunut. Sitten hän ehdotti, että verottaja antaisi hänelle veronumerot ikään kuin prepaidina, kuten on puhelinliittymiä. Hän maksaisi joka kuukausi tarvittavat verot etukäteen edellisessä kuussa ja verottaja pitäisi veronumerot ja rekisteriotteet voimassa. Ei onnistu, oli vastaus. Ensin pitää maksaa vanhat verot pois. No, maalaisjärkikin sen sanoo... jos ei pääse ensin hankkeeseen, on mitään veroja mahdoton maksella pois. Oli ne sitten uusia tai vanhoja. Varsinkin kun on jo aiemmin antanut ulosottoon koko omaisuuden.

Jotenkin tuntuu, että virkamiehet ja poliitikot jotka tätä maata pyörittää, elävät aivan eri maailmassa. Heilä ei ole minkäänlaista kontaktipintaa reaalimaailmaan, jossa kansa elää. On niin helppo nuijia tyhmiä päätöksiä ja tehdä järjenvastaisia ratkaisuja, kun tilille kilahtaa joka kuukausi säännöllisesti kohtuullisen kokoinen tili, joka maksetaan valtion pohjattomasta (velka)kassasta! Ja jokaisen tyhmyyden kohdalla kansa maksaa. Koko ajatelma on täysin järjenvastainen. Henkilöt jotka ovat valtion tai kuntien palkkalistoilla tekevät töitä kansalle ja kansa maksaa heidän palkan 100%! Jos nämä henkilöt työskentelisivät yksityisessä yrityksessä, niin yrityksen omistajat haluaisivat työntekijöiden tuovan rahaa taloon järkevillä päätöksillä. Valtion palkollisten ei näköjään odoteta toimivan siten, joka tuntuu mielestäni ihmeelliseltä. Tuota kun hetken ajattelen, niin tulen erittäin helposti johtopäätökseen, että en edes halua olla maksamassa noiden tomppeleiden palkkoja.

Mitä tulee aiemmin manittuun tuttavaani. Hän ei koskaan saanut verorekistereitään siihen kuntoon, että olisi voinut aloittaa normaalin liiketoiminnan. Aikaa on kulunut nyt noin 15 vuotta ja hän toimii edelleen tuolla alalla, jonka puitteissa yritti silloin päästä "kunniallisiin kirjoihin". Entinen verovelka ei ole lyhentynyt, eikä uusia verokertymiä ole tullut koko 15 vuoden aikana. Ihminen keksii keinot, kun on pakko. Vanhat 25 vuotta perinnässä olevat verot alkavat vanhentua näihin aikoihin, mutta ei hänellä ole enää aikomusta palata veronmaksajaksi. Ikää on jo sen verran, että eläke ei ehtisi kertymään, joten eläkesäästöt on hommattava itse - verovapaasti. Kuka oli voittaja tässä tapahtumaketjussa? Todella turhauttavaa, kun valtion toimesta pakotetaan kansalaiset toimimaan näin.

Hän ei halunnut jäädä ns. tuleen makaamaan ja odottelemaan, että elämä loppuu. Ja kun valtion toimesta siihen ei saanut mahdollisuutta, niin ratkaisut on haettava muita reittejä. Mahdollisuuksia on, aina! Ei siihen auta harmaan talouden torjuntajoukot, ei koskaan. Hetkellisesti voidaan joku reikä tukkia, muuta samaan aikaan fiksummat keksii monta uutta reikää. Niin se vain on, eikä siitä muuksi muutu. Kaiken lisäksi se suurin "verovapaa" raha karkaa ulkomaille suuryritysten toimesta ja aina lopullisesti. Suomessa näperrelty "pikku raha" jää suurimmaksi osaksi kiertoon ja toimii jopa elvyttävänä instrumenttinä. Päätyen lopulta, aikansa kierrettyään, veroina valtion kassaan.

Olisi kansantalodellisesti järkevämpää käyttää torjuntajoukkoihin hukkaantuva raha uusien toimintamallien kehittämiseen. Kuinka saataisiin epäonnistuneet yrittäjät helpoimin ja nopeimmin takaisin osaksi yhteiskuntaa. Nyt on lähinnä keskitytty pitämään heitä kaiken ulkopuolella, joukon hylkiöinä. Kukaan ei todennnäköisesti epäonnistu tahallaan!


Näkymättömän Kansalaisen matka jatkuu seuraavissa kirjoituksissa...

Elämä jatkuu

Pitkästä aikaa löytyi sopiva hetki ja inspiraatio jatkaa blogin kirjoittamista. Istun junassa ja aikaa on kulutettavana useampi tunti. Kirjoittamiseen tuli alkukesästä tauko jalkapallon mm-kisojen tiimoilta, tuli katsottua melkein jokainen ottelu! Olihan se aikamoinen urakka, mutta selvisin siitä kunnialla :) Sen jälkeen olen auttanut vaimoani muuttohommissa, ollut hetken poissa suomesta ja mökkeillyt aurinkoisessa kesäkelissä... niin mukavaa. Miksi tehdä muuta kun voi grillata (mielestäni kesän paras mainosslougan)!

Kesän aikana lukemistani uutisoinneista on tietyt asiat jääneet vahvasti mieleeni. Eräitä kaikkein epäoikeudenmukaisempia ovat olleet johtavien poliitikkojen palkitseminen erilaisilla tehtävillä eu-koneistossa. Siis miten on mahdollista, että ensin hoitaa asiat suoraan sanoen "päin mäntyä" Suomessa ja siitä saa palkinnoksi työpaikan jättimäisellä palkalla, joka voi olla tasoa 15-30 tuhatta euroa kuukaudessa.


Niin kuin esim. entinen pääministeri, joka sai palkintoviran viideksi vuodeksi yli 20 tuhannen euron kuukausipalkalla ja siihen vielä päälle 3 tuhatta euroa asumistukea/kk. Siis oikeesti, missä on näiden huippupoliitikkojen moraali? Niinpä, ei heillä ole mitään moraalia, oman edun tavoittelijoita kaikki tyyni - valitettavasti. Ja kaiken kruunaa se, että jos valtioilla tai koneistoilla ei ole rahaa maksaa näitä jättimäisiä "palvelulisiä", niin toki valtiot ottaa lisää lainaa veronmaksajien piikkiin - jotta raha riittää myös heidän ylisuuriin ja ansaitsemattomiin palkkoihin! Ja samaan aikaan tarjotaan eläkeläisille peräti 7 euron korotusta kuukaudessa, ikään kuin hyvän tahdon eleenä. Luulisi hävettävän, mutta eihän nämä mitään häpeä. Uudet palkitsemiset hyvä veli-järjestöissä on jo käynnissä.

Mitenkähän ns. tavalliselle tallajaalle kävisi, jos hän hakisi asumistukea Kelalta vaikkapa 3 tuhannen euron kuukausituloilla ja perusteluna olisi se, että käyn toisella paikkakunnalla tai toisessa maassa töissä? Niinpä, ei me olla samanlaisessa asemassa näiden herrojen kanssa, ei taideta olla edes samalta planeetalta, kun 20 tuhannen palkkaan täytyy erikseen maksaa asumistukea. Ja kaiken lisäksi tuo 20k€ palkka tulee eu-herroille erittäin runsain verohelpotuksin.

Sain heinä-elokuun vaihteessa loppuvuodeksi projektiluontoisen työtarjouksen, joka on noin 10 pvä/kk. Työ on urakkaluonteista myyntityötä ja päivät ovat pitkiä. Tekemistä on noin 100 tuntia/10 päivää ja sen päälle vielä liikkumista paikkakunnalta toiselle. Vastapainoksi on sitten 20 päivää vapaata, jonka vietän omassa kotimaassani poissa Suomesta.

Omia palkkakuvioita mietiskelin ja samalla mieltäni ärsytti suunnattomasti nuo edellämainitut palkintovirat kohtuuttomine etuineen. Päätin, että en ole ns. pekkaa pahempi jos haluan palkan puhtaana käteen asumislisineen päivineen. Ja sain mitä pyysin.

Ei sen puoleen, ei minulla ole Suomessa edes pankkitiliä johon palkan voisi maksaa tai edes mitään verokorttia. Tämähän on minulle ulkomaantyötä ja samat veroedut kuin entisellä pääministerillä. Miksi ei olisi? 

Kesällä sattui erikoinen tapaus, kun jouduin hommaamaan elossaolo-todistuksen henkikirjoittajalta maistraatista. Tarvitsin sen erään edesmenneen sukulaisen perunkirjoitukseen. Meitä jatkuvasti valvova koneisto ei ollut saanut minusta elonmerkkejä lähivuosina, joten se täytyi todistaa kirjallisesti. Tämä osoittaa, että olen onnistuneesti hävittänyt itseni ja kuitenkin elän ja olen keskuudessanne... vai olenko? :)


Näkymättömän Kansalaisen matka jatkuu seuraavissa kirjoituksissa...

Luottotiedot - perintäyhtiöiden täsmäase!

Perintäyhtiöt ryöstävät laillisesti, ainakin omasta mielestään. Ilmeisesti siellä luotetaan siihen, että kukaan ei jaksa viedä valituksia loppuun saakka tai ainakin vain erittäin pieni osa kansalaisista suorittaa valitustien loppuun asti. Valitustie voi olla pitkä ja kivinen... ja maksaa enemmän kuin valituksen aiheena oleva kulu.

Heillä on ryöstämiseen, toiselta nimeltä kiristämiseen, oiva täsmäase. Luottotiedot! Kuka haluaisi menettää luottotiedot ja joutua sen vuoksi vielä suurempiin vaikeuksiin. Luultavasti ei kovinkaan moni ja se on perintäyhtiöiden edun mukaista. Joten rikollisen törkeä rahastus voi aina vaan jatkua, ilman sen suurempia esteitä.

Miksi suomalaiset suostuvat tähän? Miksi annamme perintäyhtiöiden riistää itseämme ja kanssa eläviä? Näinä aikoina ongelma koskee monia suomalaisia, rahat on erittäin tiukassa yhdellä jos toisellakin. Lähes kaikki ympärillämme olevat kulut kasvavat päivä päivältä, mutta tulot eivät kasva samaa tahtia - lähestulkoonkaan!

Miksi avaudun aiheesta tänään? Tässä otos elävästä elämästä, tapahtui tänä aamuna...

Soitan puolisoni puolesta valtakirjalla suuren ruotsalaisomisteiseen L-perintäyhtiöön. Asia koskee maksuvaatimusta, joka on päivätty 4.6.2014. Laskun alkuperäinen eräpäivä on 2.6.2014. Eli maksuvaatimus on lähetetty vain kaksi päivää eräpäivän jälkeen. Maksuvaatimuksessa on kuluja 23,99e.

Otimme yhteyttä heidän mainostaman "kätevän verkkopalvelun" kautta heti kirjeen saatuamme. Täytyy myöntää, että yhteydenottoni oli sävyltään inhottava, mutta vähintään yhtä inhottavaa on lähettää maksuvaatimus laskusta vain kaksi arkipäivää eräpäivän jälkeen. Meilläkin on oikeus olla inhottavia. Kaikkea potaskaa ei tarvitse niellä! Asiasta ei kuulunut minkäänlaista vastausta.

Kunnes eilen, posteljooni kantoi puolisolleni uuden kirjeen, joka oli uusi maksuvaatimus samasta asiasta. Nyt summaan oli lisätty toinen 23,99e suuruinen vaatimuskulu. Tämä kirje on päivätty 9.6.2014. Eli vain seitsemän päivää alkuperäisen eräpäivän jälkeen. Tasan viikko eräpäivän jälkeen maksuvaatimuskuluja on tullut 2 x 23,99e yhteensä 47,98e.  Laillistako?

Ajattelin, että asia hoituu ja oikastaan puhelimitse, olin väärässä. Soitto kirjeen lähettäjälle, 20min. jonossa ja asiani esittely. Ilmeisesti liian värikkäin sanankääntein. Vastapuoli ilmoittaa heti, että ei tässä keljuilu auta. Eipä tietysti. Toisaalta, täytyykö kaikki aina niellä mukisematta ja rauhallisesti. Kokeillaanpa periä jotain täysin laitonta saatavaa välimerellä asuvilta eu-liittolaisiltamme. Voi tulla melko värikästä palautetta, jonka jälkeen lasku menisi silppuriin alta aikayksikön.

L-perintäyhtiön puhelinpalvelija kysyy, että onko lasku maksettu 2.6. Vastaan, että ihan sama onko vai ei, mutta millä ihmeen oikeuksilla te lähetätte maksuvaatimuksen kuluineen kaksi päivää varsinaisen eräpäivän jälkeen. Hän tarttuu siihen, että jos sitä ei ole maksettu silloin, niin silloinhan tuo kirje on asianmukainen. Siis mitä? Asianmukainen!!! Missä on maksumuistutus, jossa kuluttajaviraston mukaan saa olla muistutuskulut 5e ja muistutus tulee lähettää vasta 14vrk eräpäivän jälkeen.  Ja kaiken lisäksi viikon kuluessa asiasta tulee toinen maksuvaatimus, jossa tuplakulut. Asianmukaisuus on tästä todella kaukana!

Yhtiön puhelinpalvelija kehottaa maksamaan laskun pikaisesti, ettei tule vielä lisäkuluja. Sen jälkeen asiasta voisi valittaa ja jos olemme kokeneet vääryyttä, niin raha mahdollisesti palautetaan. Mainitsen, että kuluttavirasto kertoo asiasta toisin. Johon hän, että kuluttajaviraston ohjeistukset kyllä sitten katsotaan mahdollisen valituksen yhteydessä. Siinä vaiheessa minulta ns. paloi hihat ja kerroin mitä mieltä olen asiasta ja koko ruotsalaisesta firmasta. Myös alkuperäisen laskun lähettäjä on ruotsalainen firma, joten ymmärrän tämän kimppakusetuksen olevan heidän yhteistyötä. Ennalta sovitun kaavan mukaisesti.

Jos et maksa niin saat luottohäiriömerkinnän, sillähän he kiristävät.

Ja kansa maksaa, autuaan onnellisesti, kaikki niellään mikä vastaan tulee. Miksi tuo todistustaakka on langetettu kirjeen saajalle? Jos joku lähettää laittoman laskun, niin vastaanottojan täytyy todistaa ja perustella, että lasku on aiheeton. Miksi? Kaiken järjen mukaan laskun lähettäjän täytyy pystyä perustelemaan miksi on lähettänyt aiheettoman laskun. Suomen laki suojelee kirjeiden lähettäjiä enemmän kuin niiden vastaanottajia. Tästä saa myös usein mediasta lukea. Joku lähettää nipun tekaistuja laskuja ja odottelee vain suorituksia. Mikäli vastaanottaja ei maksa, niin ei muuta kuin perintään. Ja kaikki todistustaakka on laskun saajalla, ei sen lähettäjällä.

Laskun tai maksuvaatimuksen lähettäjä voi aina kiristää luottotiedoilla. Jos et maksa, niin sinulta menee luottotiedot. Maksa ensin ja taistele sitten - jos jaksat ja aikaa riittää. Se on marssijärjestys.

Täysin aiheettomat laskut täytyisi pystyä heittämään suoraan paperinkeräykseen. Mutta kun ei voi, sinulta voi mennä luottotiedot, ja sitten maksetaan. Kuinkahan paljon suomalaiset maksaa vuodessa turhia laskuja, ja ennenkaikkea turhia perintäkuluja? Luultavasti jopa satoja miljoonia euroja. Se on valtaisa bisnes. Ja mihin nuo ylimääräiset miljoonat valuvat? Bonuksina perintäyhtiöiden johtoportaalle ja osinkoina firman omistajille. Ja kansa maksaa, mukisematta. Ettei vaan luottotiedot mene!

Onko luottotietojärjestelmälle annettu liian suuri vaikutusvalta? Sillä pystytään kiristämään laillisesti melkein ketä tahansa yksityistä tai yritystä. Jos pari-kolme miljoonaa suomalaista hankkisi "vahingossa" maksuhäiriömerkinnän, niin tuo järjestelmä menettäisi merkityksensä. Samalla kansalaisten kiristäminen luottotietojen menetyksellä loppuisi. Täytyisi ainakin keksiä uusi arvioimismenetelmä kansalaisille. Olisiko se hyvä asia? Ainakin perintäyhtiöden nykymallinen toiminta loppuisi, kun ei olisi asetta millä kiristää.

Se ainakin on varmaa, että nykyinen malli ei suojele kansalaisia. Se on valjastettu rikastuttamaan perintäyhtiöitä! Onko se oikein? Mielestäni ei ole.

Ja sinä, arvoisa perintäyhtiön omistaja tai johtoportaassa istuva, tästäkin kirjoituksesta voit olla erimieltä ja valittaa. En tosin lupaa, että valitustasi käsitellään - ainakaan lähitulevaisuudessa.


Näkymättömän kansalaisen matka jatkuu seuraavissa kirjoituksissa...

50 tuhatta euroa!

Elettiin vuoden 2008 alkupuolella. Hieman ennen kuin Suomi kääntyi taantumaan ja taloudellinen pitkä alamäki alkoi, joka on tainnut jatkunut tänne asti. Ongelmani ulosoton kanssa painoi välillä myös vaimoni mielialaa alaspäin. Tuomittu verovelkani oli kasvanut korkoa korolle jo kymmenkunta vuotta. Tuota velkaa en ollut lyhentänyt lainkaan ulosottoon alkuaikojen epäonnistuneiden yrityksien jälkeen. Vai voiko sitä edes lyhennykseksi sanoa, jos velka ei lainkaan pienene vaikka sitä kuinka maksaisi. Parempi termi tuollaiselle on "löysässä hirressä roikuttaminen", tai taloudellinen elinkautinen. Oli miten oli, päätimme silloin yhdessä yrittää ratkaista asian.

Pankit elivät silloin vielä nousukauden viimeisiä aikoja ja raha oli huomattavasti löysemmässä kuin tänä päivänä. Vaimoni pankin konttorinjohtaja tiesi täysin tilanteestani ja oli silloin erittäin ymmärtäväinen. Hänen mielestään tilanteessani menee niin sanotusti elämä hukkaan ja asia kannattaisi yrittää ratkaista rahalla. Saimme sovittua 50 tuhannen euron lainan, joka menisi kokonaisuudessaan verottajalle, mikäli he kuittaisivat sillä velat maksetuksi ja saisin asian päiväjärjetykseen. Kuitti maksusta ulosottoon ja olisin kahleista vapaa.

Suunnitelman mukaan, olisimme maksaneet tuota velkaa pankille takaisin 7 vuotta, yhdessä vaimoni kanssa. Maksuerän suuruus olisi ollut 600-700€/kk, riippuen korkojen kehityksestä. Tuon lainan maksu olisi kokonaisuudessaan ohi tämän vuoden lopussa, siis mikäli aikataulussa olisi pysytty. Suurempaa lainaa pankki ei olisi antanut, tuo oli ehdoton maksimi. Summa oli sama, joka minulle langetettiin aikoinaan maksuun (300 tuhatta markkaa), mutta korot puuttuivat. Summa oli tietenkin kasvanut korkoa korolle, kuten kasvaa vielä tänäkin päivänä.

Ottaisimme henkilökohtaista lainaa pankista vaimoni nimissä ja antaisimme rahat valtiolle, mikäli sillä saisi minut ulos velkavankeudesta. Voisiko parempaa ajatusta edes olla? Jopa melko isänmaallinen teko, mielestäni. Minulla on hyvä vaimo! Pankin ehdoton vaatimus oli, että verovelkani yhteiskunnalle täytyy saada kokonaan kuitattua, muuten he eivät siihen lähde mukaan. Uuden velan myöntämisen ehtoihin ja pankin laskelmiin olisi tarvittu myös minun tulot mukaan maksajana. Pankille ei käynyt, että olisin edelleen ulosotossa. He halusivat minut ns. normaaliksi veronmaksajaksi ja mahdolliset tuloni pankin tilille, kuten pääosalle kansalaisista tulee.

Siitä sitten toimeksi, pöytää puhdistamaan, pankissa iso nippu rahaa odotti päätepistettä. Ensin paikalliseen verotoimistoon kysymään neuvoa ja sieltä ohjattiin soittamaan lääninverovirastoon. Puhelimeen vastasi mukava naisihminen, joka kuunteli ja piti ideaa jopa hyvänä. Hän kehoitti ottamaan suoraan yhteyttä heidän korkeimpaan virkamieheen, olikohan nimikkeeltä läänin verojohtaja tai muu joku vastaava. En muista enää.

Seuraavaksi soitto ko. verojohtajalle ja itseni sekä asiani esittely. Arvasin kuinka tulee käymään jo hänen vastatessa puhelimeen, kun ensin aikani odottelin vuoroani. Kiireinen mies, totta kai. Mitä asiaa, miksi tänne soittelet, kun tuolla on noita alamaisia kenelle voit ongelmasi esittää, oli hänen näkemys. Luulin, että hän olisi siellä töissä ja palvelemassa veronmaksajia, eli hänen suurehkon palkan maksajia. Olin ehkä väärässä sen suhteeen.

Kerroin, että juuri sieltä alamaisilta tuli kehoitus ottaa asiassa yhteyttä suoraan häneen. No, kerro asiasi. Ja minä kerroin. Minulla on valtiolle tuomittua verovelkaa, joka on kasvanut 10 vuotta korkoa, enkä ole sitä pystynyt maksamaan pois. Nyt minulla olisi 50 tuhatta euroa varattu pankissa lainaa vaimoni nimissä ja haluaisin sen antaa valtiolle, mikäli velkani kuitataan pois. Kerroin, että se on myös pankin ehto velan myöntämiselle.

Mitä tänne soittelet, tämä on verotoimisto eikä mikään sosiaalitoimisto. Ei täällä mitään velkoja anteeksi anneta. Lainaa pankilta rahaa niin paljon, että saat velkasi maksettua. Ei näitä asioita näin hoideta. Velka mikä velka. Ei auta itku markkinoilla. Sen pituinen se. Yritin vielä kertoa, että parempaan en pysty ja tuo on ehdoton maksimisumma joka lainaa saataisiin. Ei auttanut. Itke vaikka, ja maksa, mutta älä tänne soittele. Voisiko tuollaisen asenteen omaava henkilö olla johtajana yksityisessä suuryrityksessä? Luulen, että ei voisi. Mutta, kun kansa on palkan maksajana, niin asiakkaita voi kohdella miten vain haluaa. Jopa törkeästi!

Soitin kuitenkin kerran vielä, jo kolmannelle henkilölle. Hän kertoi, että ainoa henkilö joka asiaa voi viedä eteenpäin on tuo kyseinen verojohtaja, jos hän sen näkee aiheelliseksi. No, ei nähnyt kohdallani. Muuta ei sitten ollut tehtävissä. Vaihtoehdot siinä tilanteessa olivat taas melko vähissä. Itken kyllä, mutta en maksa. Enkä ole euroakaan sen jälkeen maksanut - enkä maksa! Velkajärjestelyyn en voinut päästä 2 kk ehdollisen tuomioni vuoksi. Tuomitut eivät järjestelyyn pääse, tuo fakta ei kohdallani muutu koskaan. En siis pääse velkajärjestelyyn tänä päivänäkään, 15 vuotta oikeudenkäynnin jälkeen! Ja niin jäi laina nostamatta, pankki piti rahat, jotka ei valtiolle kelvannut.

Joskus tulee mietittyä oikeudenmukaisuutta ja sitä, että kumpi tässä nyt on ollut väärässä. Minä vai yhteiskuntaa edustavat virkamiehet. Kumpikin taho on tapauksessani pitänyt jääräpäisesti kiinni omasta näkemyksestään. Välillä on jopa tuntunut siltä, kuin vastapuolella oleva virkamies pitäisi enemmän kiinni omista periaatteistaan, kuin ajattelisi mikä on yhteiskuntataloudellisesti järkevin ratkaisu. Minä edustan vain itseäni.

Mielestäni on erittäin vaarallista, jos virkamies sekoittaa oman ajatusmaailmansa ja työn vaatiman näkökulman yhteiskunnallisiin asioihin. Kun nuo kaksi asiaa sekoittaa, niin jälki ei varmasti ole koskaan parasta mahdollista. Tuolloin yksittäisiin päätöksiin saattaa vaikuttaa liikaa virkamiehen yksityiselämässä tapahtuneet asiat. Jos tuo virkamies on esimerkiksi kokenut ikäviä asioita kotonaan tai vapaa-ajalla, tai hänellä voi olla esim. paha alkoholiongelma, jolloin paha olo voi purkautua töissä ja koston sijaiskärsijäksi voi joutua täysin tapahtumien ulkopuolinen henkilö.

Virkamiehen täytyisi aina, omasta elämäntilanteesta riippumatta, tehdä päätökset edustamansa tahon kannalta parhaaseen lopputulokseen johtavalla tavalla. Valitettavasti näin ei ole. On liian paljon tapahtumia, jotka olisivat päättyneet parempaan lopputulokseen, mikäli joku virkamies olisi hoitanut oman leiviskänsä paremmin ja ajatellen kokonaisvaltaisemmin. Enkä nyt tarkoita pelkästään verottajan tai ulosoton virkamiehiä, jotka tietenkin ovat päällimmäisenä mielessäni. Ajattelin myös lastensuojelua, vanhusten hoitoa, työvoimaviranomaisia sekä monia muita tahoja, joissa virkamiehet käskyttää kansalaisia. Kuitenkin, loppujen lopuksi, samat kansalaiset maksaa omasta selkänahasta (veroina) virkamiesten palkan - aina, vuodesta toiseen!

En nyt halua yleistää tai syyllistää ketään. Ennemminkin haluaisin herätellä virkamiehiä sekä päättäviä tahoja. Yksittäisillä päätöksillä on joskus, jopa yllättävän usein, loppuiän vaikuttavia merkityksiä. Mikäli jälkeenpäin tajuaa, että nyt oli töissä huono päivä ja tuli tehtyä huono päätös, niin voisiko virkamies oma-aloitteisesti tehdä uuden päätöksen? Tuollaisia harvemmin kuulee, itse asiassa en ole kuullut kertaakaan.

En tiedä millainen oma tilanteeni olisi tällä hetkellä, parempi vai huonompi, mikäli asiani olisi edes otettu harkintaan, kun tarjosin tuota 50 tuhannen euron suoritusta verottajalle. Luultavasti tilanteeni olisi kuitenkin erilainen, olisin ehkä jopa normaali veroja maksava kansalainen. Vaikea sanoa, kun ei tiedä miten nämä elämän polut milloinkin menee.


Näkymättömän Kansalaisen matka jatkuu seuraavissa kirjoituksissa...

Valmistujaisjuhlat

Nyt on käsillä se aika vuodesta jolloin tuhannet vastavalmistuneet heittävät hatut ilmaan ja riemuitsevat erään urakan loppumista. On aika suunnata elämässä eteenpäin. Paljon onnea ja menestystä jokaiselle heistä! Myös me saimme kutsun läheisen sukulaistytön yo-juhliin, joten tänään suunnistamme sinne.

Tulee väkisinkin mieleen omat ajat, kun olimme vastavalmistuneita ja täynnä elämän intoa. Valmistuin tekniselle alalle ammattikoulusta 80-luvulla ja pääsin heti valmistuttuani oman alani töihin. Siihen aikaan oli töitä runsaasti tarjolla. Mielestäni Suomi voi kansakuntana silloin paljon paremmin, tai sitten aika kultaa muistot.

Valmistumisen jälkeinen työurani ei kuitenkaan kestänyt kuin alle vuoden. Perintögeeninä saamani kauppiaan polte askarrutti jatkuvasti mielessäni ja tunsin vetoa liike-elämän puolelle. Syy ei ollut taloudellinen. Olin täysin velaton ja erittäin hyvin palkatussa sekä koulutustani vastaavassa urakkatyössä. Hankin silloin 2-3 kertaisesti kuukaudessa sen mitä esim. kaupan myyjät tienasivat. Olin hyvätuloinen, ahkera ja osasin työni hyvin. Tuon lyhyen uran aikana en ollut töistäni poissa päivääkään. Työilmapiiri ja työkaverit olivat mukavia. Olimme menneet vaimoni kanssa talvella naimisiin ja meille oli tulossa myös perheenlisäystä. Olin silloin 19-vuotias nuorimies. Kaikki oli siis hyvin.

Kaikesta hyvästä huolimatta, eräänä keväisenä iltana puhelin soi kotonamme. Soittaja oli minun mummo, isoäitini, äidin äiti. Hän kyseli kuulumisiamme ja ilmoitti, että oli saanut samana päivänä eläkepäätöksen, päässyt eläkkeelle kauppiaan työstään. Tai itse asiassa joutunut eläkkeelle, kuten hän asian ilmaisi. Hän oli jopa hieman surullinen siitä, että joutuu lopettamaan rakastamansa työn.

Mummollani oli kauppiaan työhön liittyvä pakettiauto, vuoden -67 Ford Transit. Autoksi se oli siis melko vanha, samaa ikäluokkaa kuin minä itse. Tuon puhelun aikana hän kysyi minulta, mitä tehtäisiin tuolle pakettiautolle, koska se jäisi nyt käyttämättömäksi. Silloin se iski, kuin salama kirkkaalta taivaalta, minä halusin tuon auton ja kaiken muun bisneksiin liittyvän materiaalin, joka isoäidiltäni jäisi nyt vaille käyttöä. Kerroin hänelle heti, että minä otan ne ja jatkan siitä mihin hän jäi. Tein päätöksen sillä samalla sekunnilla, olihan tuo asia kaivertanut mielessäni jo koko menneen talven. Hän ei asiaa vastustellut, oli ehkä jo vaistonnut tilanteen vanhemman ihmisen viisaudella ja tiesi mitä tuleman pitää.

Rahallisesti tuo vanha pakettiauto ja muu rekvisiitta ei ollut juuri  minkään arvoinen. Olisin voinut silloisella kuukausipalkalla ostaa kaksi vastaavaa autoa. Koin tuon tilanteen merkkinä minua suuremmilta voimilta, yläkerran herralta, nyt tai ei koskaan.

Ja niin tapahtui, seuraavana aamuna marssin työpaikalleni ja suoraan pomon luokse. Lopputili. Siis mitä, hän kysyi. Sanoin, että lopputili ja lomarahat, nyt heti, kauanko minulla on irtisanomisaika? Kun vähensimme irtisanomisajasta kesälomapäivät, niin minun tarvitsi käydä töissä alle kaksi viikkoa.

Irtisanoin vakituisen ja hyväpalkkaisen työpaikkani siltä istumalta. En ole sitä kyllä päivääkään katunut. Elämäni on ollut vivahdeikas ja tapahtumarikas, vaikka välillä on vaikeuksia riittänyt. Kenelläpä niitä ei olisi.

Tuosta alkoi varsinainen bisnesurani ja vanha Ford Transit alkoi saada vauhdilla lisää kilometrejä mittariin.

Näkymättömän Kansalaisen matka jatkuu seuraavissa kirjoituksissa...

Liikkumisen vapaus

Aamulla tutkailin lentoja jonnekin lämpöiseen, kun ei tunnu kelit nyt niin kovin kesäiseltä. Melko ankean näköistä ulkona, vettä sataa ja tuuli tuivertaa. Lentoja saa kyllä melko edullisesti, jos vain pystyy lähtemään milloin vain ja käyttämään sen parhaan lentotarjouksen hyväkseen. Se ei tietysti aina ole mahdollista, syystä tai toisesta.

Se hyvä puoli nykyisessä euroopan unionissa on, että myös Näkymätön Kansalainen voi matkustella eu:n sisäisesti ilman passikontrollia. Siis, jos jotain hyvää tästä järjestelmästä haluaa hakea. Riittää kun vain vilauttaa passia turvatarkastusjonossa, jos on menossa toiseen Schengen-maahan. Liikkuminen on vapautunut aika lailla, hyvä niin. Minulle se sopii.

Tästä tuli mieleen taannoin tapahtunut matkamme etelään vaimoni kanssa. Hankimme edulliset liput netistä ja tulostimme ne. Meillä oli koneen vaihto Lontoossa, josta matka jatkuisi lämpöiseen. Saavuttuamme Helsinki-Vantaan lentokentälle katsoimme näyttötaululta lähtöportin ja suunnistimme portille. Kävellessämme huomasin, että rajavartiolaitoksen passitarkastuspiste lähestyy. Silloin se räjähti tajuntaani. Englanti ei kuulu Schengen-maihin, olin unohtanut sen kokonaan. Joutuisin kulkemaan passitarkastuksen läpi. Auts, matkani saattaisi tyssätä siihen. Ei muuta kuin jarrut pohjaan ja mietintämyssy päähän, mitenkäs nyt tehtäisiin.

Kerroin vaimolleni, että matkani saattaa pysähtyä tuohon rajatarkastukseen. Hän sanoi tietenkin, että ei voi olla totta! Johon minä, että kyllä niin voi käydä, ikävä kyllä. Miksi? Koska en ole vuosikausiin saanut viranomaispostia perille saakka ja minulla ei ole mitään käsitystä millaisia tiedoksiantoja on vireillä. Minuthan on joskus saatettu kutsua vaikka kertausharjoituksiin tai ulosoton toimesta on käynnissä joku selvityspyyntö.  Tai sitten joku ylinopeussakko odottaa maksajaansa, mahdollisuuksia on useita. Yksinkertaisesti sanottuna, en tiedä miksi.

Viranomaisposti ei löydä luokseni, en edes näe kirjeitä, joten en yhtään tiedä kuka kaipailee. Mielessäni vain on ajatus, että joku taho on mahdollisesti laittanut haun päälle. Haku olisi todennäköisesti tyyliä "tavattaessa otettava kiinni", eli viranomaiset pysäyttäisivät matkani ja joku taho lähtisi tuomaan tiedotteita minulle. Ehkä. Tai sitten ukko säilöön ja siellä odottelua, kunnes joku vaivautuu paperit ja tiedustelut minulle toimittamaan sekä asiansa kyselemään. Tuossa voisi myös helposti mennä lain salllima 3 päivää, mikäli joku taho haluaisi kiusaa minulle tehdä. No, sen näkee sitten aikanaan. Viimeistään silloin kun 10 vuoden passini vanhenee ja menen uutta noutamaan.

Takaisin tuohon tilanteeseen lentokentällä. Keskustelimme kuinka toimisimme ja sanoin vaimolleni, että voin ottaa toisen koneen eri reittiä. Hän menisi edellä ja minä tulisin perässä. Yritin jopa soittaa sattumanvaraisesti valitsemalleni poliisiasemalle, josta tiedustelin onko minulla mitään hakuja päällä. Puhelimeen vastannut konstaapeli ei suostunut tilannetta kertomaan, ystävällisesti kehoitti vain menemään lentokentän poliisiasemalle asiaa tiedustelemaan. En muuten mennyt, en vapaaehtoisesti, ainakaan tällä kertaa. Olin menossa vaimoni kanssa etelän lämpöön, en putkaan, mietin.

Seurasimme passijonon kulkua ja huomasimme, että kaikkien kulkijoiden passeja ei käytetä lukulaitteessa. Päätimme ottaa riskin ja mennä läpi. Laitoin kaikki henkilökohtaiset tavarani vaimoni käsimatkatavaroihin. Kuten puhelimen, tietokoneen ja lompakon. Jätin itselleni vain passin ja sen verran rahaa, että voisin jatkaa matkaa perässä, mikäli matkani tähän pysähtyisi. Valitsimme nopeimmin liikkuvan linjan ja menimme jonon jatkoksi. Sovimme, että minä menisin ensin, jolloin vaimoni näkee kuinka käy ja hän voi halutessaan vielä jäädä Suomeen. Edelläni olevan, luultavasti japanilaisen, passi ja paperit tutkittiin tarkkaan. Odotellessani kylmä hiki valui selkääni pitkin. Myös vaimoni kertoi myöhemmin, että hän aivan tärisi samassa kohtaa, mutta ennemminkin kiukusta kuin jännityksestä. Sitten tuli minun vuoroni. Tullivirkailija otti passini ja lentolipun, katsoi niitä ja kysyi minne sitä ollaan menossa? Lontooseen vastasin, koska tuossa lipussa ei näkynyt jatkolentoani. Hyvää matkaa ja passi takaisin kouraani, helpotus. Nopeasti läpi ja toiselle puolelle odottamaan vaimoani. Hän tuli perässäni ja aloin ihmettelemään mikä siellä kestää. No, hänen paperit ja passi oli tutkittu tarkemmin ja käytettu lukulaitteessa. Vaimoni oli ilmeisesti vahingossa antanut virkailijalle ensin jatkolennon lipun, siksi se kesti.

Viimein hän saapui luokseni ja yhdessä huokaisemme helpotuksesta. Siitä suuntasimme lentokentän ravintolaan ottamaan lasilliset valkoviiniä, laukaisemaan jännitystä. Viiniä nautiskellessamme naurahdimme tilanteelle ja mietimme, että näitä juttuja sitten joskus kiikkustuolissa muistelemme, toivottavasti yhdessä.

Mikä oli tarinan opetus? Se, että Näkymätön Kansalainen voi helposti matkustella, mutta kannattaa tarkemmin miettiä mihin ensin lentää Suomesta. Ulkomailla voi sitten nousta mihinkä koneeseen vain haluaa, ellei ole jotain kansainvälistä hakua päällä. Minulla ei ole, sen kuitenkin tiedän. Ja vielä, tuo jatkolennon lentolippu kannattaa olla erillinen, muutoin on mahdollista joutua passikontrolliin jo Suomesta lähtiessä, mahdollisia matkatavaroita perille asti selvitettäessä.

Näkymättömän Kansalaisen matka jatkuu seuraavissa kirjoituksissa...