Luottotiedot - perintäyhtiöiden täsmäase!

Perintäyhtiöt ryöstävät laillisesti, ainakin omasta mielestään. Ilmeisesti siellä luotetaan siihen, että kukaan ei jaksa viedä valituksia loppuun saakka tai ainakin vain erittäin pieni osa kansalaisista suorittaa valitustien loppuun asti. Valitustie voi olla pitkä ja kivinen... ja maksaa enemmän kuin valituksen aiheena oleva kulu.

Heillä on ryöstämiseen, toiselta nimeltä kiristämiseen, oiva täsmäase. Luottotiedot! Kuka haluaisi menettää luottotiedot ja joutua sen vuoksi vielä suurempiin vaikeuksiin. Luultavasti ei kovinkaan moni ja se on perintäyhtiöiden edun mukaista. Joten rikollisen törkeä rahastus voi aina vaan jatkua, ilman sen suurempia esteitä.

Miksi suomalaiset suostuvat tähän? Miksi annamme perintäyhtiöiden riistää itseämme ja kanssa eläviä? Näinä aikoina ongelma koskee monia suomalaisia, rahat on erittäin tiukassa yhdellä jos toisellakin. Lähes kaikki ympärillämme olevat kulut kasvavat päivä päivältä, mutta tulot eivät kasva samaa tahtia - lähestulkoonkaan!

Miksi avaudun aiheesta tänään? Tässä otos elävästä elämästä, tapahtui tänä aamuna...

Soitan puolisoni puolesta valtakirjalla suuren ruotsalaisomisteiseen L-perintäyhtiöön. Asia koskee maksuvaatimusta, joka on päivätty 4.6.2014. Laskun alkuperäinen eräpäivä on 2.6.2014. Eli maksuvaatimus on lähetetty vain kaksi päivää eräpäivän jälkeen. Maksuvaatimuksessa on kuluja 23,99e.

Otimme yhteyttä heidän mainostaman "kätevän verkkopalvelun" kautta heti kirjeen saatuamme. Täytyy myöntää, että yhteydenottoni oli sävyltään inhottava, mutta vähintään yhtä inhottavaa on lähettää maksuvaatimus laskusta vain kaksi arkipäivää eräpäivän jälkeen. Meilläkin on oikeus olla inhottavia. Kaikkea potaskaa ei tarvitse niellä! Asiasta ei kuulunut minkäänlaista vastausta.

Kunnes eilen, posteljooni kantoi puolisolleni uuden kirjeen, joka oli uusi maksuvaatimus samasta asiasta. Nyt summaan oli lisätty toinen 23,99e suuruinen vaatimuskulu. Tämä kirje on päivätty 9.6.2014. Eli vain seitsemän päivää alkuperäisen eräpäivän jälkeen. Tasan viikko eräpäivän jälkeen maksuvaatimuskuluja on tullut 2 x 23,99e yhteensä 47,98e.  Laillistako?

Ajattelin, että asia hoituu ja oikastaan puhelimitse, olin väärässä. Soitto kirjeen lähettäjälle, 20min. jonossa ja asiani esittely. Ilmeisesti liian värikkäin sanankääntein. Vastapuoli ilmoittaa heti, että ei tässä keljuilu auta. Eipä tietysti. Toisaalta, täytyykö kaikki aina niellä mukisematta ja rauhallisesti. Kokeillaanpa periä jotain täysin laitonta saatavaa välimerellä asuvilta eu-liittolaisiltamme. Voi tulla melko värikästä palautetta, jonka jälkeen lasku menisi silppuriin alta aikayksikön.

L-perintäyhtiön puhelinpalvelija kysyy, että onko lasku maksettu 2.6. Vastaan, että ihan sama onko vai ei, mutta millä ihmeen oikeuksilla te lähetätte maksuvaatimuksen kuluineen kaksi päivää varsinaisen eräpäivän jälkeen. Hän tarttuu siihen, että jos sitä ei ole maksettu silloin, niin silloinhan tuo kirje on asianmukainen. Siis mitä? Asianmukainen!!! Missä on maksumuistutus, jossa kuluttajaviraston mukaan saa olla muistutuskulut 5e ja muistutus tulee lähettää vasta 14vrk eräpäivän jälkeen.  Ja kaiken lisäksi viikon kuluessa asiasta tulee toinen maksuvaatimus, jossa tuplakulut. Asianmukaisuus on tästä todella kaukana!

Yhtiön puhelinpalvelija kehottaa maksamaan laskun pikaisesti, ettei tule vielä lisäkuluja. Sen jälkeen asiasta voisi valittaa ja jos olemme kokeneet vääryyttä, niin raha mahdollisesti palautetaan. Mainitsen, että kuluttavirasto kertoo asiasta toisin. Johon hän, että kuluttajaviraston ohjeistukset kyllä sitten katsotaan mahdollisen valituksen yhteydessä. Siinä vaiheessa minulta ns. paloi hihat ja kerroin mitä mieltä olen asiasta ja koko ruotsalaisesta firmasta. Myös alkuperäisen laskun lähettäjä on ruotsalainen firma, joten ymmärrän tämän kimppakusetuksen olevan heidän yhteistyötä. Ennalta sovitun kaavan mukaisesti.

Jos et maksa niin saat luottohäiriömerkinnän, sillähän he kiristävät.

Ja kansa maksaa, autuaan onnellisesti, kaikki niellään mikä vastaan tulee. Miksi tuo todistustaakka on langetettu kirjeen saajalle? Jos joku lähettää laittoman laskun, niin vastaanottojan täytyy todistaa ja perustella, että lasku on aiheeton. Miksi? Kaiken järjen mukaan laskun lähettäjän täytyy pystyä perustelemaan miksi on lähettänyt aiheettoman laskun. Suomen laki suojelee kirjeiden lähettäjiä enemmän kuin niiden vastaanottajia. Tästä saa myös usein mediasta lukea. Joku lähettää nipun tekaistuja laskuja ja odottelee vain suorituksia. Mikäli vastaanottaja ei maksa, niin ei muuta kuin perintään. Ja kaikki todistustaakka on laskun saajalla, ei sen lähettäjällä.

Laskun tai maksuvaatimuksen lähettäjä voi aina kiristää luottotiedoilla. Jos et maksa, niin sinulta menee luottotiedot. Maksa ensin ja taistele sitten - jos jaksat ja aikaa riittää. Se on marssijärjestys.

Täysin aiheettomat laskut täytyisi pystyä heittämään suoraan paperinkeräykseen. Mutta kun ei voi, sinulta voi mennä luottotiedot, ja sitten maksetaan. Kuinkahan paljon suomalaiset maksaa vuodessa turhia laskuja, ja ennenkaikkea turhia perintäkuluja? Luultavasti jopa satoja miljoonia euroja. Se on valtaisa bisnes. Ja mihin nuo ylimääräiset miljoonat valuvat? Bonuksina perintäyhtiöiden johtoportaalle ja osinkoina firman omistajille. Ja kansa maksaa, mukisematta. Ettei vaan luottotiedot mene!

Onko luottotietojärjestelmälle annettu liian suuri vaikutusvalta? Sillä pystytään kiristämään laillisesti melkein ketä tahansa yksityistä tai yritystä. Jos pari-kolme miljoonaa suomalaista hankkisi "vahingossa" maksuhäiriömerkinnän, niin tuo järjestelmä menettäisi merkityksensä. Samalla kansalaisten kiristäminen luottotietojen menetyksellä loppuisi. Täytyisi ainakin keksiä uusi arvioimismenetelmä kansalaisille. Olisiko se hyvä asia? Ainakin perintäyhtiöden nykymallinen toiminta loppuisi, kun ei olisi asetta millä kiristää.

Se ainakin on varmaa, että nykyinen malli ei suojele kansalaisia. Se on valjastettu rikastuttamaan perintäyhtiöitä! Onko se oikein? Mielestäni ei ole.

Ja sinä, arvoisa perintäyhtiön omistaja tai johtoportaassa istuva, tästäkin kirjoituksesta voit olla erimieltä ja valittaa. En tosin lupaa, että valitustasi käsitellään - ainakaan lähitulevaisuudessa.


Näkymättömän kansalaisen matka jatkuu seuraavissa kirjoituksissa...

Muutto toiseen maahan

Paperilla asuin edelleen Suomessa, mutta osoitteessa josta minua ei koskaan pystyisi tavoittamaan. Kyseisen virallisen kotikuntani ulosotto oli kuitenkin aktiivinen ja lähetteli kirjeitä edelleen, säännöllisesti. Miksi en saman tien siirtäisi osoitetta muutaman tuhannen kilometrin päähän, pois Suomesta, mietin. Mikä taho nuo perintäkirjeet sitten lähettäisi ja tulisivatko ne ikinä perille minulle asti. Päätin ottaa asiasta selvää.

Vuokrasin asunnon etelä-euroopasta, jossa myös oikeasti asuin jonkin aikaa. Tein asiaan kuuluvat muuttoilmoitukset Suomen viranomaisille ja aikanaan myös perintäkirjeet uuteen osoitteeseeni tiensä löysivät. Mietin, että mikähän päivä ovikello soi ja suomalainen vouti seisoo oven takana nippu papereita sylissään. Ei soinut ovikello. Ilmeisesti määrärahat ei salli etelänmatkoja, vaan paperit täytyy lähettää postitse tai virka-apuna paikallisen virkaveljen kautta. Tiedä häntä. Asia ei minulle koskaan selvinnyt.

Euroopan asuntoni oli vuokrattu määräaikaisesti, joten muutin pois alle vuoden siinä asuttuani. Oli aika hankkia uusi osoite. Ei muuta kuin katsomaan kartalta mukavan näköinen paikka ja sinne vuokraamaan uusi osoite. Kyllä, aivan kuten suomessakin tein. Vuokrasin pelkän postiosoitteen paikalliselta välittäjältä. Yllätyksekseni pelkän osoitteen vuokraaminen ulkomailta oli todella helppoa.

Kyseisellä toimialalla olevia firmoja on euroopassa pilvin pimein. Vuokraosoitteeseen saapunut posti jatkotoimitetaan sopimuksen mukaan tai säilytetään toimistolla, kunnes käyn ne noutamassa, jos käyn. Alkuun joskus jopa kävin ne noutamassa, varsinkin jos odotin jotain tärkeää. Oli myös mahdollista pyytää sähköpostiin lista saapuneiden kirjeiden lähettäjistä. Mikäli joku kirje erityisesti kiinnosti minua, he aukaisivat pyynnöstäni kirjeen, skannasivat sivut ja kohta ne olivat sähköpostissani, olinpa missä päin maailmaa tahansa. Kätevä palvelu, eikä turhan kallis hyötyyn nähden. Turhat mainospostit ja "ei kiinnostavat" kirjeet menivät todennäköisesti paperinkeräykseen tai johonkin muuhun hyötykäyttöön. En sitä ole kysynyt.

Edellä mainittua varten perustin jälleen erillisen sähköpostiosoitteen. Näin teen aina. Jokaista vastaavaa toimenpidettä varten perustan erillisen sähköpostin keksityllä nimellä. Ihan vain siksi, että niitä olisi vaikeampi kenenkään seurata tai jäljittää. Lisäksi käytän useita eri sähköpostioperaattoreita, jotka toimivat eri puolilla maailmaa.

Myöhemmin en enää koskaan siirtänyt osoitettani sinne missä asuin. Virallisesti asun edelleen eräässä ulkomaiselta osoitteenvälittäjältä vuokraamassani osoitteessa. Jos jotain haluan tilata postitse, niin käytän c/o osoitetta. Näin saan haluamani kirjeen tai paketin sinne missä kulloinkin asun tai olen.

Nämä ovat juuri niitä asioita, mitä yhteiskunnan päättäjät eivät tajua. Samassa tilanteessa olevia suomalaisia on paljon. Kun elää todellisessa velkavankilassa, josta on täysin mahdoton itseään ulos maksaa, on pakko tehdä ratkaisuja jotka eivät kuulu ns. normaaleihin menetelmiin. Elämä on kuitenkin elettävä, loppuun saakka, joten on pakko järjestää siihen edes siedettävät olosuhteet. Oma apu, paras apu - on tällä hetkellä ainoa tuntemani menetelmä joka toimii.

Mikä muu auttaisi? Helppo kysymys. Vastaus on myös helppo, ja lyhyt. Henkilökohtainen konkurssi. Ylivoimaisen velkataakan edessä vapautus tuosta "vankilasta" ja uusi mahdollisuus normaalina kansalaisena. Todellinen henkilökohtainen konkurssi. Kerralla kaikki pois ja pöytä puhtaaksi. Uusi alku. Taloudellisesti köyhänä, mutta monta kokemusta rikkaampana ja ehkä jopa viisaampana.

Eihän se tietenkään käy! Mutta, kuka tässä nyt hyötyy tai voittaa? Mitä yhteiskunta tästä nykyisestä "ei armoa velkavankeuteen"-linjasta hyötyy? Kaiken lisäksi tästä tulee yhteiskunnalle kallis lasku maksettavaksi, ennemmin tai myöhemmin. Jonain päivänä, tulevaisuudessa, en pysty itsestäni enää huolehtimaan ja eläkesäästöjä ei ole. Miksi edes säästäisin? Kaikki säästöni ovat ulosmitattavissa mikä hetki hyvänsä. Siis, jos sellaisia olisi ja voudin karvaiset kädet ne sattuisi löytämään. Ajattele tilannetta, että säästäisin vanhuuden päiviä varten ja yks'kaks yllättäen, joku kaunis päivä, ulosotto takavarikoisi joka ikisen säästämäni euron. Ei käy! Mielummin käytän elämiseen jokaisen euron, jonka onnistun hankkimaan. Elän hetkessä, vain tätä päivää - huomista meille ei ole vielä annettu. 

Tarinani on vasta aluillaan. Paljon on vielä kerrottavaa. Oman elämäni matkasta todellisin esimerkein. Kuinka olen asiat käytännössä hoitanut?

Matka jatkuu, lisää seuraavissa kirjoituksissa...



P.S. Kaikki mökeillään vakituisesti asuvat! Mökillä asumiseen vaadittavan toisen "virallisen kotiosoitteen" voi vuokrata, kuten edellä kerroin. Tulee huomattavasti edullisemmaksi kuin koko asunnon vuokraaminen, jota sitten pitäisi tyhjillään. Ihmeellinen lakipykälä tuokin on! Ihminen voi asua vaikka paperinkeräyslaatikossa vuosikaudet, eikä se häiritse ketään. Mutta jos asut omalla mökilläsi, niin se ei käy. Tai tietenkin käy, jos pidät samaan aikaan yllä toista asuntoa, tyhjillään.

Matka alkaa

Koska tilanne oli kannaltani katsottuna todella turhauttava ja olin vailla mahdollisuuksia selvitä tuosta valtavasta velkataakasta. En enää välittänyt ulosoton kirjeistä enkä soitoista. Yritin vain selvitä arjesta ja hankkia riittävästi tuloja jokapäiväisiin menoihin. Velkavuori kasvoi kasvamistaan.

Jossain vaiheessa ulosoton aktiivisuus alkoi kyllästyttämään. Ei mennyt millään heidän jakeluun, että en voi tilanteelle tehdä mitään ratkaisevaa ja olisi elämäkin elettävänä. Kerroin, että minua ei tarvitse infota joka kuukausi velkamäärän kasvusta, tiesin sen ilman kirjeiden lähettelyä. Kerroin myös, että soitan heille jos minulle tulee asia. Se ei kelvannut, joten puhelimeni soi heidän toimestaan melko tiheään. Välillä tuntui, että heillä ei olisi muuta tekemistä kuin valvoa minun menojani. Asioihin tulisi muutos. Halusin vapauttaa itseni tuosta koiran osasta. Paitsi, että koiriakin kohdellaan usein paremmin ja tasa-arvoisemmin.

Aivan alkuun, yksinkertaisin liike oli tehdä muuttoilmoitus. Siirsin kirjani etelä-suomalaiseen suurkaupunkiin. Muuttoa varten tarvitsin osoitteen. Se järjestyi kätevästi yhtiöltä jonka toimialaan kuuluu osoitepalvelu. En siis vuokrannut asuntoa, vaan pelkän osoitteen. Minusta tuli paperilla asukas tuohon suurkaupunkiin, vaikka en yhtään yötä tuossa osoitteessa ikinä nukkunut. Postini siirtyi uuteen osoitteeseen ja samalla ulosoton henkilöstö vaihtui. Ulosottoasioita hoitaa aina oman kotipaikan vouti. Minua oli turha hakea kotikäynnillä uudesta osoitteestani, koska sehän oli vain osoitepalvelu. Tuollaisesta palvelusta saapuneet kirjeet voi noutaa itse tai pyytää jälleen lähettämään ne haluamaasi osoitteeseen (esim. postilokero) viikottain tai miten vain haluaa. Postilokeron vuokrasin eri paikkakunnalta missä oleilin, jotta seuraamiseni vaikeutui.

Muuttoilmoitus helpotti jo tilannetta kummasti. Perintäasioita hoidettiin eri paikkakunnalla kuin missä itse oleilin, joten sain sen suhteen alkuun jopa täydellisen rauhan. Tämän seurauksena jossain vaiheessa puhelimeni alkoi tietysti soimaan tiheämmin ja numero meni vaihtoon. Otin uuden numeron, joka ei enää ollut nimissäni. Myös prepaid numerot on käteviä käyttää.

Minua ei enää voinutkaan niin helposti lähestyä ja tämä hieman vapautti oloani. Menin asioissa kuitenkin vielä paljon pidemmälle. Minusta jäi edelleen jälkiä yhteiskuntaan. Pankkitiliäni voitiin valvoa jne. Meillä jokaisella on iso nippu erilaisia kortteja lompakossa, joiden käytöstä jää johonkin jälki. Kuinka toimin niiden suhteen?

Matka näkymättömyyteen oli alkanut! Kuinka pitkälle menin, siitä seuraavissa kirjoituksissa...

Tänään nautiskelen välimerellisestä hellesäästä ja lueskelen hyvää kirjaa rannalla.
Iloa kaikille lukijoille!

Nurkkaan ajettu

Ulosotto painosti päälle ja vaati suorituksia joka kuukausi. Virasto ei voinut hyväksyä sitä, että tein töitä yrittäjänä ja en pystyisi toimittamaan heille rahaa säännöllisesti. Olisi kuulemma parempi jos lopettaisin yritystoiminnan ja ryhtyisin vaikka työttömäksi. Maksujen suhteen yritin kertoa, että yrittäjän tulot eivät saavu kuten "manulle illallinen". Joskus tulee kuukausia, että ei saa tuloa tai voittoa aikaiseksi, vaikka kuinka parhaansa tekisi. Toisinaan tili tulee taas helpommin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Se vaan on näin.

Saadakseni jonkinlaisen työrauhan tilanteeseen jouduin tekemään maksusopimuksen ulosoton kanssa. Maksaisin joka kuukausi tietyn summan ja saisin olla suht koht rauhassa, toistaiseksi. Maksettava summa tuntui mielestäni liian suurelta, mutta se oli heidän mielestä vain minimivaatimus. Suostuin siihen, lähinnä pakon edessä. Halusin vihdoin keskittyä bisneksen kehittämiseen. Halusin myös olla ns. kunnon kansalainen ja suoriutua velvollisuuksistani.

Ulosotto muistutti minua usein siitä, kuinka yritykseni varat ja omaisuus on ulosmitattavissa millä hetkellä tahansa. Elin siis jatkuvassa epävarmuudessa. Kuinka kehittäisin bisnestä, jos kaikki on mahdollista menettää heti seuraavalla hetkellä. Ajattelin päivittäin milloin ovikello soi ja kaikki ulosmitataan. Olihan minulla tästä jo kokemusta kesäkioskin ulosmittauksen muodossa. Toisaalta, kuinka suoriutuisin jättimäisestä ulosottovelasta, jos en saisi bisnestäni riittävän suureksi. Olin puun ja kuoren välissä. Tilanne hermostutti ja ahdisti minua.

Tilanne ajautui pikku hiljaa siihen, että suoriutuakseni ulosottomaksuista minun oli jätettävä sen hetkisiä uusia veroja ja muita maksuja rästiin. Yhtälö alkoi tuntua mahdottomalta hoitaa kunnialla ja täysjärkisesti. Maksuvaikeudet aiheuttivat sen, että vierailuni ulosotossa tihenivät jälleen. Jouduin selvittämään heille milloin mitäkin, omasta mielestäni tyhjänpäiväisiä asioita. Kysymys saattoi olla esimerkiksi puhelimestani, olihan minulla sen hetken huippu-uutuus, Nokian kommunikaattori. Oli kuulemma liian arvokas käyttööni. Kuinka olen sellaisen pystynyt edes hankkimaan? Millä rahalla? Kysymyksiä kysymysten perään, lähes loputtomasti.

Olin järjestelmän hampaissa ja minua ahdisteltiin kaikin mahdollisin keinoin, tilanne tuntui toivottomalta. Velkasaneerauksesta ei ollut apua. Tuloni olivat saaneeraukseen pääsemiseksi liian epäsäännölliset. Velkaneuvojat eivät osanneet auttaa asiassa. Tilannetta ei helpottanut se, että jokaisen maksusuorituksen jälkeen velkani ulosottoon oli suurempi kuin ennen maksua. Siis täysin turhaa työtä, tuo maksaminen. Tilanne helpottaisi vasta vuoden 2020 tienoilla. Matka sinne tuntui iäisyydeltä ja sitähän se olisi, omassa elämäni pituisessa mittakaavassa ajateltuna. Elimme vasta 2000-luvun ensimmäisiä vuosia.

Lopulta murruin, annoin periksi. En antanut periksi elämälle, vaan tuolle mahdottomalle tilanteelle. Tuosta hetkestä eteenpäin pärjäisin omillani. En enää välittäisi ulosotosta tai muista velvotteista. Totesin, että elämä on liian lyhyt ja tarkoitettu elettäväksi. Tuon hetkinen tilanne ei ollut elämää. Olin nurkkaan ajettu. Tuomittu kärsimään näkymätöntä elinkautista. Nurkkaan ajettuna eläimet ovat vaarallisimmillaan. Päättäjille ja yhteiskunnan vaikuttajille tiedoksi, tämä koskee myös ihmisiä.

Siitä hetkestä eteenpäin ajattelisin vain itseäni. Itsekästä? Ehkä monen mielestä, mutta en siitä välittäisi. Minulle ei jäänyt enää muita vaihtoehtoja. Vapautin itseni tuosta velkavankeudesta. Pidä huoli omista asioistasi, näin minua oli herra johtava lääninvouti jo aiemmin opastunut. Ja sen tein!

Aloin tekemään kauppaa ja bisnestä vailla huolia ulosottomaksuista ja sanktioista. Olin parhaani tehnyt ja yrittänyt - se ei kuitenkaan yhteiskunnalle riittänyt. Olinko epäonnistunut? Ehkä niin.

Olin kuitenkin vapaa. Elämä alkoi taas tuntumaan elämälle. Vouti yritti ahdistella, mutta en siitä välittänyt. Minulle lähetettiin kirjeitä viikoittain, joissa uhkailtiin aina vain suuremmilla sanktiomaksuilla. En välittänyt niistä enää. Lähetelköön kirjeitä, ajattelin. Laitoin kirjeet suoraan paperinkeräykseen. En edes avannut niitä. Miksi olisin avannut? Minua ei kiinnostanut kirjeiden alimmainen rivi, se jossa ilmoitetaan velkasumma. Tiesin sen avaamattakin, summa kasvoi päivä päivältä.

Vanhin poikani täytti noihin aikoihin 15 vuotta. Ostin pojalle skootterin, uuden skootterin, käteisellä. Kyllä, käytin omat hankkeeni omiin menoihini - tuntui hyvälle.

Tuosta alkoi kissa ja hiiri leikki voudin kanssa. Pankkitilini asetettiin tarkailuun ja koska en enää avannut perintäkirjeitä minulle soiteltiin jopa päivittäin heidän toimesta. Olisi kuulemma asiaa. Olkoon, ei kiinnostanut.  En edes vaivautunut vastaamaan heidän puheluihin. Miksi olisin? Minulla ei ollut heille asiaa, eikä enää kiinnostanut kuulla heidän ongelmista. 

Kuinka vältellä voudin ahneita käsiä? Kuinka siirrellä ja käyttää rahaa, että ulosotto ei ehdi väliin? Siihen on paljon konsteja, lähes loputtomasti. Mitä enemmän asiaan perehdyin, sen enemmän vaihtoehtoja löytyi. Tuossa vaiheessa en kuitenkaan ollut vielä näkymätön, sen aika tulisi myöhemmin.

Lisää seuraavissa kirjoituksissa...