50 tuhatta euroa!

Elettiin vuoden 2008 alkupuolella. Hieman ennen kuin Suomi kääntyi taantumaan ja taloudellinen pitkä alamäki alkoi, joka on tainnut jatkunut tänne asti. Ongelmani ulosoton kanssa painoi välillä myös vaimoni mielialaa alaspäin. Tuomittu verovelkani oli kasvanut korkoa korolle jo kymmenkunta vuotta. Tuota velkaa en ollut lyhentänyt lainkaan ulosottoon alkuaikojen epäonnistuneiden yrityksien jälkeen. Vai voiko sitä edes lyhennykseksi sanoa, jos velka ei lainkaan pienene vaikka sitä kuinka maksaisi. Parempi termi tuollaiselle on "löysässä hirressä roikuttaminen", tai taloudellinen elinkautinen. Oli miten oli, päätimme silloin yhdessä yrittää ratkaista asian.

Pankit elivät silloin vielä nousukauden viimeisiä aikoja ja raha oli huomattavasti löysemmässä kuin tänä päivänä. Vaimoni pankin konttorinjohtaja tiesi täysin tilanteestani ja oli silloin erittäin ymmärtäväinen. Hänen mielestään tilanteessani menee niin sanotusti elämä hukkaan ja asia kannattaisi yrittää ratkaista rahalla. Saimme sovittua 50 tuhannen euron lainan, joka menisi kokonaisuudessaan verottajalle, mikäli he kuittaisivat sillä velat maksetuksi ja saisin asian päiväjärjetykseen. Kuitti maksusta ulosottoon ja olisin kahleista vapaa.

Suunnitelman mukaan, olisimme maksaneet tuota velkaa pankille takaisin 7 vuotta, yhdessä vaimoni kanssa. Maksuerän suuruus olisi ollut 600-700€/kk, riippuen korkojen kehityksestä. Tuon lainan maksu olisi kokonaisuudessaan ohi tämän vuoden lopussa, siis mikäli aikataulussa olisi pysytty. Suurempaa lainaa pankki ei olisi antanut, tuo oli ehdoton maksimi. Summa oli sama, joka minulle langetettiin aikoinaan maksuun (300 tuhatta markkaa), mutta korot puuttuivat. Summa oli tietenkin kasvanut korkoa korolle, kuten kasvaa vielä tänäkin päivänä.

Ottaisimme henkilökohtaista lainaa pankista vaimoni nimissä ja antaisimme rahat valtiolle, mikäli sillä saisi minut ulos velkavankeudesta. Voisiko parempaa ajatusta edes olla? Jopa melko isänmaallinen teko, mielestäni. Minulla on hyvä vaimo! Pankin ehdoton vaatimus oli, että verovelkani yhteiskunnalle täytyy saada kokonaan kuitattua, muuten he eivät siihen lähde mukaan. Uuden velan myöntämisen ehtoihin ja pankin laskelmiin olisi tarvittu myös minun tulot mukaan maksajana. Pankille ei käynyt, että olisin edelleen ulosotossa. He halusivat minut ns. normaaliksi veronmaksajaksi ja mahdolliset tuloni pankin tilille, kuten pääosalle kansalaisista tulee.

Siitä sitten toimeksi, pöytää puhdistamaan, pankissa iso nippu rahaa odotti päätepistettä. Ensin paikalliseen verotoimistoon kysymään neuvoa ja sieltä ohjattiin soittamaan lääninverovirastoon. Puhelimeen vastasi mukava naisihminen, joka kuunteli ja piti ideaa jopa hyvänä. Hän kehoitti ottamaan suoraan yhteyttä heidän korkeimpaan virkamieheen, olikohan nimikkeeltä läänin verojohtaja tai muu joku vastaava. En muista enää.

Seuraavaksi soitto ko. verojohtajalle ja itseni sekä asiani esittely. Arvasin kuinka tulee käymään jo hänen vastatessa puhelimeen, kun ensin aikani odottelin vuoroani. Kiireinen mies, totta kai. Mitä asiaa, miksi tänne soittelet, kun tuolla on noita alamaisia kenelle voit ongelmasi esittää, oli hänen näkemys. Luulin, että hän olisi siellä töissä ja palvelemassa veronmaksajia, eli hänen suurehkon palkan maksajia. Olin ehkä väärässä sen suhteeen.

Kerroin, että juuri sieltä alamaisilta tuli kehoitus ottaa asiassa yhteyttä suoraan häneen. No, kerro asiasi. Ja minä kerroin. Minulla on valtiolle tuomittua verovelkaa, joka on kasvanut 10 vuotta korkoa, enkä ole sitä pystynyt maksamaan pois. Nyt minulla olisi 50 tuhatta euroa varattu pankissa lainaa vaimoni nimissä ja haluaisin sen antaa valtiolle, mikäli velkani kuitataan pois. Kerroin, että se on myös pankin ehto velan myöntämiselle.

Mitä tänne soittelet, tämä on verotoimisto eikä mikään sosiaalitoimisto. Ei täällä mitään velkoja anteeksi anneta. Lainaa pankilta rahaa niin paljon, että saat velkasi maksettua. Ei näitä asioita näin hoideta. Velka mikä velka. Ei auta itku markkinoilla. Sen pituinen se. Yritin vielä kertoa, että parempaan en pysty ja tuo on ehdoton maksimisumma joka lainaa saataisiin. Ei auttanut. Itke vaikka, ja maksa, mutta älä tänne soittele. Voisiko tuollaisen asenteen omaava henkilö olla johtajana yksityisessä suuryrityksessä? Luulen, että ei voisi. Mutta, kun kansa on palkan maksajana, niin asiakkaita voi kohdella miten vain haluaa. Jopa törkeästi!

Soitin kuitenkin kerran vielä, jo kolmannelle henkilölle. Hän kertoi, että ainoa henkilö joka asiaa voi viedä eteenpäin on tuo kyseinen verojohtaja, jos hän sen näkee aiheelliseksi. No, ei nähnyt kohdallani. Muuta ei sitten ollut tehtävissä. Vaihtoehdot siinä tilanteessa olivat taas melko vähissä. Itken kyllä, mutta en maksa. Enkä ole euroakaan sen jälkeen maksanut - enkä maksa! Velkajärjestelyyn en voinut päästä 2 kk ehdollisen tuomioni vuoksi. Tuomitut eivät järjestelyyn pääse, tuo fakta ei kohdallani muutu koskaan. En siis pääse velkajärjestelyyn tänä päivänäkään, 15 vuotta oikeudenkäynnin jälkeen! Ja niin jäi laina nostamatta, pankki piti rahat, jotka ei valtiolle kelvannut.

Joskus tulee mietittyä oikeudenmukaisuutta ja sitä, että kumpi tässä nyt on ollut väärässä. Minä vai yhteiskuntaa edustavat virkamiehet. Kumpikin taho on tapauksessani pitänyt jääräpäisesti kiinni omasta näkemyksestään. Välillä on jopa tuntunut siltä, kuin vastapuolella oleva virkamies pitäisi enemmän kiinni omista periaatteistaan, kuin ajattelisi mikä on yhteiskuntataloudellisesti järkevin ratkaisu. Minä edustan vain itseäni.

Mielestäni on erittäin vaarallista, jos virkamies sekoittaa oman ajatusmaailmansa ja työn vaatiman näkökulman yhteiskunnallisiin asioihin. Kun nuo kaksi asiaa sekoittaa, niin jälki ei varmasti ole koskaan parasta mahdollista. Tuolloin yksittäisiin päätöksiin saattaa vaikuttaa liikaa virkamiehen yksityiselämässä tapahtuneet asiat. Jos tuo virkamies on esimerkiksi kokenut ikäviä asioita kotonaan tai vapaa-ajalla, tai hänellä voi olla esim. paha alkoholiongelma, jolloin paha olo voi purkautua töissä ja koston sijaiskärsijäksi voi joutua täysin tapahtumien ulkopuolinen henkilö.

Virkamiehen täytyisi aina, omasta elämäntilanteesta riippumatta, tehdä päätökset edustamansa tahon kannalta parhaaseen lopputulokseen johtavalla tavalla. Valitettavasti näin ei ole. On liian paljon tapahtumia, jotka olisivat päättyneet parempaan lopputulokseen, mikäli joku virkamies olisi hoitanut oman leiviskänsä paremmin ja ajatellen kokonaisvaltaisemmin. Enkä nyt tarkoita pelkästään verottajan tai ulosoton virkamiehiä, jotka tietenkin ovat päällimmäisenä mielessäni. Ajattelin myös lastensuojelua, vanhusten hoitoa, työvoimaviranomaisia sekä monia muita tahoja, joissa virkamiehet käskyttää kansalaisia. Kuitenkin, loppujen lopuksi, samat kansalaiset maksaa omasta selkänahasta (veroina) virkamiesten palkan - aina, vuodesta toiseen!

En nyt halua yleistää tai syyllistää ketään. Ennemminkin haluaisin herätellä virkamiehiä sekä päättäviä tahoja. Yksittäisillä päätöksillä on joskus, jopa yllättävän usein, loppuiän vaikuttavia merkityksiä. Mikäli jälkeenpäin tajuaa, että nyt oli töissä huono päivä ja tuli tehtyä huono päätös, niin voisiko virkamies oma-aloitteisesti tehdä uuden päätöksen? Tuollaisia harvemmin kuulee, itse asiassa en ole kuullut kertaakaan.

En tiedä millainen oma tilanteeni olisi tällä hetkellä, parempi vai huonompi, mikäli asiani olisi edes otettu harkintaan, kun tarjosin tuota 50 tuhannen euron suoritusta verottajalle. Luultavasti tilanteeni olisi kuitenkin erilainen, olisin ehkä jopa normaali veroja maksava kansalainen. Vaikea sanoa, kun ei tiedä miten nämä elämän polut milloinkin menee.


Näkymättömän Kansalaisen matka jatkuu seuraavissa kirjoituksissa...

Valvontayhteiskunta

Pankkitiliäni tarkkailtiin, säännöllisesti. Tiedän sen, koska sain uuden tilitapahtuman jälkeen melko nopeasti kirjallisen kyselyn ulosotosta. Kyselyssä vaadittiin selvitystä rahan lähteistä, oli sitten kyseessä saapuva suoritus tai olin vienyt rahaa tilille maksaakseni laskuja. Turhauttavaa, koska kyse saattoi vain parista sadasta eurosta. Myös rahan lähettäjälle saattoi mennä asiasta ukaasikirje.

Päätin lopettaa pankkitilin käytön, mutta vain Suomessa. Siihen aikaan minulla vielä sentään oli suomalainen pankkitili. Nykyään ei ole, eikä se edes taitaisi olla mahdollista. Suomessa ei luottotiedoton ja vailla säännöllisiä tuloja voi avata edes tiliä. Siinä mielessä erikoista, että jokainen suomalainen saa melko helposti avattua tilin ulkomailla olevaan pankkiin. Riittää, kun vain on passi mukana ja tekee parin sadan euron talletuksen avattavalle tilille. Tilin mukana saa heti kansainvälisen maksukortin sekä verkkopankkitunnukset, joten rahaliikenne on helppo hoitaa mistä päin maailmaa tahansa. Pikapankeista saa käteistä ja nykyisin maksut liikkuvat yhtä nopeasti kuin Suomessa, jopa nopeammin. Mikäli haluaa myös luottokortin ulkomaisesta pankista, se onnistuu helposti, ei siellä kysellä luottotietoja, tuloja tai työpaikkoja. Pankki kysyy vain minkä kokoisen luoton haluat korttiin, sen jälkeen vastaavan kokoinen talletus pankkiin ja sinulla on oikea luottokortti taskussa. Talletus toimii luottotietona.

Asioiden hoito pankin kanssa onnistuu kätevästi sähköpostilla, kirjeitä ei lähetellä. Perustin pankkiasiaa varten erillisen sähköpostiosoitteen, joka ei ole yleisessä käytössäni, joten sen suhteen saatoin olla turvallisin mielin. Kirjeenvaihtoamme on täysin mahdotonta viranomaisten löytää tai jäljittää. Ko. sähköpostia en koskaan käytä omalta tietokoneeltani, joten jälkiä siitä ei jää mihinkään minuun liittyvään. Vähän joutuu näkemään ylimääräistä vaivaa, mutta muuten melko helppo toimenpide ja tuo riittävän turvallisuuden asian suhteen.

Suomen pankeista ei luottotiedottomalle voi edes antaa luottokorttia, vaikka olisi kortille 100% talletusvakuus. Toisaalta, ulosotto kyllä hoitaisi tuon vakuustalletuksen parempaan talteen melko nopeasti.

Helsingistä löytyy toimistoja, joista voi hankkia tilin ulkomaiseen pankkiin, jos ei itse halua matkustaa asiaa hoitamaan. Voimassa oleva passi mukaan ja ko. toimistolle. Täysin laillista. Kustannuksia tästä tulee noin pari sataa euroa. Kortit ja verkkotunnukset tulevat parissa viikossa. Todella kätevää ja helppoa. Ulkomaisen pankkitilin vahtiminen onkin viranomaisille jo huomattavasti vaikeampaa. Kuinka voisikaan vahtia jotain mistä ei ole mitään tietoa. On lähes mahdotonta lähettää jokaiseen maailman pankkiin kysely, että löytyykö minun henkilötunnuksella heiltä tiliä. Luultavasti vastauksia ei edes tulisi ilman oikeuden määräyksiä, joten täydellistä hakuammuntaa. Suomessa pankkeja on niin vähän, että tuo kysely on helppo tehdä. Nykyisin myös netin kautta saa helposti ulkomailta ns. nettilompakon maksukortteineen, melko turvallisia käyttää ulosoton suhteen. Suomalaisiin nettilompakoihin en luota, niiden vahtiminen on helpompaa.

Minulla oli siis koti- ja postiosoite mistä minua ei tavoita, ja mikä tärkeintä, perintäkirjeet sekä muut turhat kyselyt eivät löytäisi luokseni. Puhelinnumeroani ei voinut enää jäljittää. Pankkiasioita en enää hoitanut suomalaisessa pankissa, joten sen suhteen tekemisiäni oli vaikeampi vahtia. Mitä vielä tarvitsin?

Minusta jäi edelleen jälkiä valvontayhteiskuntaan, merkkejä joista minua pystyi jäljittämään. Päätin tehdä vielä enemmän ja paremmin. Lopetin kaikkien omissa nimissä olevien bonus-, kirjasto- kela- yms.-korttien käytön. Tuollaisista korteista jää päivittäin yllättävän paljon jälkiä ja merkkejä, liian helppo jäljittää. En jätä myöskään verkkotunnistautumisista jälkiä, koska minulla ei ole suomalaisia verkkopankkitunnuksia, joita tunnistautumiseen yleensä tarvitsee. En käytä Netpostia, enkä yleensäkkään tunnistaudu suomalaisella hetulla mihinkään suomalaiseen palveluun. Ulkomaisissa palveluissa käytetään yleensä tunnistautumiseen valokuvaa passikopiosta, melko vaikea jäljittää, koska reaaliaikaisia kirjautumisjälkiä ei jää.

Mietin miksi minun edes täytyisi olla kirjoilla Suomessa? Minua olisi vielä vaikeampi vahtia, jos siirtäisin kirjani pois kokonaan Suomesta. Siirtäisinkö myös suomalaisen ajokorttinikin toisen maan kirjoille. Kuinka nämä onnistuisi ja mitä siitä seuraisi?

Matka jatkuu, lisää seuraavissa kirjoituksissa...

Ne bis in idem

Euroopan ihmisoikeussopimuksen rikosoikeuden keskeisiin periaatteisiin kuuluu, että samasta teosta ei saa määrätä kahta rangaistusta. Toteutuiko tämä kohdallani? Ei toteutunut. Sain samasta asiasta lisäveron ja vapausrangaistuksen.

90-luvun loppupuolella sain peitellystä osingonjaosta suuren rangaistusluonteisen lisäveron sekä 2 kk:n mittaisen ehdollisen vankeusrangaistuksen. Kaiken huippuna se, että tuomiolauselman mukaista peiteltyä osingonjakoa ei koskaan tapahtunut - siis oikeassa elämässä. Syyttäjän mielikuvitusmaailmassa kylläkin. Ja se riitti silloiselle käräjäoikeuden tuomarille, sillä kertaa.

Myöhemmin tajusin, että tuo 2 kk ehdollinen lisätuomio oli annettu vain sen vuoksi, että korvausvelvollisuuteni lisäveroasiassa pitkittyisi 5 vuotta. Ottamatta sen enempää kantaa syyllisyyteeni asiassa, olisin kuitenkin toivonut, että oikeuslaitos tuomitsee minut Euroopan ihmisoikeussopimuksen periaatteita noudattaen. Joko rahallinen lisävero tai vankeusrangaistus, ei siis molempia.

Kuinka verotuspäätöstä voi edes lisärangaista vapaustuomiolla? Mikäli kyseessä olisi ollut rikos, niin tuomion olisi pitänyt olla muotoa sakko + vapausrangaistus. Minulle määrätty korvaussumma oli nimenomaan lisävero, ei sakko! Mikäli olisin saanut asiasta sakkotuomion, olisin sen todennököisesti pystynyt jollain aikataululla jopa maksamaan. Olin silloin tuloton ja varaton, joten sakko ei olisi voinut olla satoja tuhansia markkoja.

Maksettava lisävero 300 tuhatta markkaa oli sinänsä jo täysin mahdoton maksettavaksi. Tämän lisäksi annettiin hieman lisärangaistusta, jotta mahdoton summa ehtisi varmasti kasvaa korkoineen täysin mahdottomaksi. Toisaalta aivan sama, oli se sitten 15 tai 20 vuotta, niin elämä on siltä osin pilalla. Mikäpäs siinä, turha itkeä kun löysät on housussa - niinhän se menee.

Kuinka minä voisin yksityishenkilönä kunnioittaa yhteiskunnan järjestelmiä ja sen oikeudellisia ratkaisuja, jos järjestelmä itsessään ei noudata ihmisoikeussopimuksen keskeisiä periaatteita. Niinpä, en mitenkään. Tuon oikeudenkäynnin seurauksena uskoni Suomeen oikeusvaltiona loppui. Enkä todellakaan ole yksin tämän asian kanssa, vastaavia tapauksia on lukemattomia. Liian monta tuhoutunutta elämää, ja aivan turhaan.

Halusin pois tuon epäoikeudenmukaisen järjestelmän rattaista - ehdottomasti!

Lisää seuraavissa kirjoituksissa...

Lisäpäivitys 20.5.2014
Sitä minä olen ihmettellyt kuinka voidaan verottaa "jotain tuloa", siis jos oikeusjärjestelmä ottaa näkökannan, että jotain tuloa on hankittu. Ja sitten samalla todetaan, että tuo "jokin tulo" on hankittu rikollisin menetelmin, jolloin samasta asiasta voidaan myös antaa vapausrangaistus. Ei mene minun ymmärrykseen! Kuinka rikollisin menetelmin hankittu raha voi olla veronalaista tuloa? Ja jos tuolle rikolliselle menetelmälle annetaan nimi "peitelty osingonjako", niin kuinka se voi olla samaan aikaan sekä tuomittava menetelmä että hyväksyttävä ja verotettava menetelmä?

Matka alkaa

Koska tilanne oli kannaltani katsottuna todella turhauttava ja olin vailla mahdollisuuksia selvitä tuosta valtavasta velkataakasta. En enää välittänyt ulosoton kirjeistä enkä soitoista. Yritin vain selvitä arjesta ja hankkia riittävästi tuloja jokapäiväisiin menoihin. Velkavuori kasvoi kasvamistaan.

Jossain vaiheessa ulosoton aktiivisuus alkoi kyllästyttämään. Ei mennyt millään heidän jakeluun, että en voi tilanteelle tehdä mitään ratkaisevaa ja olisi elämäkin elettävänä. Kerroin, että minua ei tarvitse infota joka kuukausi velkamäärän kasvusta, tiesin sen ilman kirjeiden lähettelyä. Kerroin myös, että soitan heille jos minulle tulee asia. Se ei kelvannut, joten puhelimeni soi heidän toimestaan melko tiheään. Välillä tuntui, että heillä ei olisi muuta tekemistä kuin valvoa minun menojani. Asioihin tulisi muutos. Halusin vapauttaa itseni tuosta koiran osasta. Paitsi, että koiriakin kohdellaan usein paremmin ja tasa-arvoisemmin.

Aivan alkuun, yksinkertaisin liike oli tehdä muuttoilmoitus. Siirsin kirjani etelä-suomalaiseen suurkaupunkiin. Muuttoa varten tarvitsin osoitteen. Se järjestyi kätevästi yhtiöltä jonka toimialaan kuuluu osoitepalvelu. En siis vuokrannut asuntoa, vaan pelkän osoitteen. Minusta tuli paperilla asukas tuohon suurkaupunkiin, vaikka en yhtään yötä tuossa osoitteessa ikinä nukkunut. Postini siirtyi uuteen osoitteeseen ja samalla ulosoton henkilöstö vaihtui. Ulosottoasioita hoitaa aina oman kotipaikan vouti. Minua oli turha hakea kotikäynnillä uudesta osoitteestani, koska sehän oli vain osoitepalvelu. Tuollaisesta palvelusta saapuneet kirjeet voi noutaa itse tai pyytää jälleen lähettämään ne haluamaasi osoitteeseen (esim. postilokero) viikottain tai miten vain haluaa. Postilokeron vuokrasin eri paikkakunnalta missä oleilin, jotta seuraamiseni vaikeutui.

Muuttoilmoitus helpotti jo tilannetta kummasti. Perintäasioita hoidettiin eri paikkakunnalla kuin missä itse oleilin, joten sain sen suhteen alkuun jopa täydellisen rauhan. Tämän seurauksena jossain vaiheessa puhelimeni alkoi tietysti soimaan tiheämmin ja numero meni vaihtoon. Otin uuden numeron, joka ei enää ollut nimissäni. Myös prepaid numerot on käteviä käyttää.

Minua ei enää voinutkaan niin helposti lähestyä ja tämä hieman vapautti oloani. Menin asioissa kuitenkin vielä paljon pidemmälle. Minusta jäi edelleen jälkiä yhteiskuntaan. Pankkitiliäni voitiin valvoa jne. Meillä jokaisella on iso nippu erilaisia kortteja lompakossa, joiden käytöstä jää johonkin jälki. Kuinka toimin niiden suhteen?

Matka näkymättömyyteen oli alkanut! Kuinka pitkälle menin, siitä seuraavissa kirjoituksissa...

Tänään nautiskelen välimerellisestä hellesäästä ja lueskelen hyvää kirjaa rannalla.
Iloa kaikille lukijoille!

Merkitty mies

Oikeudenkäynti oli nopea. Siellä minulta ei kyselty juuri mitään, olin siellä ikään kuin kuunteluoppilaana. Syyttäjä vaati minulle tuomiota peitellystä osingonjaosta. Lähinnä ihmettelin kuinka se olisi tapahtunut ja millä rahalla? Yhtiöllä ei mennyt koskaan niin hyvin, että osinkoja olisi voinut jakaa. Mieleeni tuli, että täytyi vain keksiä joku termi jolla minulle saadaan syyte ja tuomio aikaiseksi.

Syyttäjä perusti vaatimuksensa yhtiön tilitapahtumiin. Todisteiksi ja perusteluiksi hän esitti yhtiön tiliotteita, jotka hän oli hankkinut pankista. Se oli mielestäni erikoista. Tiliotteista näkyi mistä rahaa oli tullut, mutta myös se mihin raha oli mennyt. Tuloja myyntitapahtumista ja menot yhtiön laskuihin. Ei yhtään epämääräistä maksua, jonka olisi voinut tulkita siirroksi verottajan ulottumattomiin tms.

Yrityksen uusi omistaja oli hukannut yhtiön vaihto-omaisuuden ja tuhonnut kirjanpidon, joten kirjanpitomateriaalia ei sen enempää oikeudessa käsitelty. Syyttäjä totesi vain, että näin paljon yritykseen on tullut rahaa ja kuitteja menoista ei ollut esittää, joten hänen mielestä tulot ovat suurimmaksi osaksi liikevoittoa. Tilitapahtumista kelpasi vain tulopuoli, mutta menoja ei kuittien puuttumisen vuoksi hänen mielestä juuri ollutkaan. Ei muuten ollut kuitteja tuloistakaan, mutta tulot hän hyväksyi ilman tositteita. Olin siis omistanut melkoisen rahantekokoneen, sellaisen haluaisin omistaa myös tänä päivänä. Liikevaihto lähes puhdasta voittoa, täydellinen firma. Miksi sellaisesta edes eroon kukaan haluaisi?

Oikeudenkäynti kesti kaikkiaan vain pari tuntia. Kiistin syyllisyyteni. Lyhyesti virsi kaunis. Jäimme odottelemaan oikeuden päätöstä. Päätös tuli aikanaan. Olin syyllinen ja sain rangaistuksen, niinpä tietysti. Istuin asianajajani huoneessa ja hän selvensi minulle saamaani tuomiota.

Tunsin olevani nalkissa ja tuosta hetkestä olenkin kertonut jo aiemmassa kirjoituksessa.

Olin siis merkitty mies. Leima otsassa. Ulosotossa ja varaton. Ei näyttänyt hyvältä, ei todellakaan. Tilanne ahdisti minua ja olin todella masentunut. Olin myös ajautuneet asumuseroon vaimostani. Kolmas lapsikin oli jo syntynyt. Vaimoni jäi asumaan lasten kanssa ja minä muutin heistä erilleen.

Tuomion jälkeisen masennuksen hellitettyä otettaan olin kuitenkin jo uuden bisneksen kimpussa. Päätin hankkia elannon erillään asuvalle perheelleni pyörittämällä pientä kesäkioskia. Tietysti samalla toivoin avio- ja perheonnemme vielä palautuvan ennalleen tai jopa paremmaksi. Kioskin päivämyynnit olivat muutamia satoja markkoja, joten ei mikään kultakaivos. Sillä pystyin kuitenkin hankkimaan pienen toimeentulon ja elättämään perheeni. Tämä ei kuitenkaan sopinut yhteiskunnallemme. Ulosottomies alkoi "häiritä" elämääni lähes viikottain. Olihan minulle tuomittu suuri verovelka siirtynyt jo ulosoton piiriin. En sitä tietenkään pystynyt maksamaan ja ahdisteluni ulosoton toimesta sai uusia jännittäviä piirteitä.

Kukaan ei tuntunut ymmärtävän, että minun olisi jotenkin elettävä tämä ainutlaatuinen elämä loppuun asti. Tuntui siltä, että viranomaistaho olisi kaikkein tyytyväisin, jos en tekisi mitään. Olisin vain ja odottaisin milloin elämä loppuu. Olinhan valtiolle suuren, syyttäjän omasta päästä keksimän, summan velkaa. Voiko pahempaa rikosta Suomessa olla?   

Ilmeisesti olen liian uppiniskainen. En voinut tyytyä kohtalooni. Ajattelin, että on ihan sama olenko velkaa valtiolle 300 tuhatta markkaa vai 3 miljonaa markkaa (tai euroa). Hällä väliä, ihan sama. Kumpaakaan en pystyisi maksamaan. Osallistumiseni yhteiskuntaan veronmaksajana oli saavuttamassa päätepisteen. Lähtölaskenta näkymättömyyteen oli alkanut.

Lisää seuraavissa kirjoituksissa.

Pidätys

Olin siis joutunut keskusrikospoliisin kuultavaksi paikalliselle poliisilaitokselle. Kysymys oli tuosta myymästäni yhtiöstä. Olin suorittanut yhtiöllä maahantuontia ja niihin aikoihin maksettiin joistain tuontielintarvikkeista valmisteveroja. Yhtiön rahat olivat loppuneet ja kaikkia veroja ei oltu maksettu, joten valtio kaipaili suorituksia. Niinpä tullihallitus oli tehnyt asiasta tutkintapyynnön ja KRP lähti asialle, todellisen suurrikollisen perään. Toki, olihan kyse muutamasta kymppitonnista, siis markkoina.

Kuulusteluissa kerroin, että olen myynyt yhtiön puoli vuotta aiemmin, enkä sen myöhemmistä vaiheista sen enempää tiedä. Kaikki yrityksen posti on ohjattu uudelle omistajalle. Pystyin kommentoimaan asioita vain ajalta jolloin yhtiön omistin. Hyvin yksinkertaista. Kerroin, että minulla on yhtiön kauppakirjat kotona ja olen luovuttanut myyntihetkellä yhtiön koko omaisuuden uudelle omistajalle. Yhtiön ostaja oli haettu kuultavaksi viereiseen huoneeseen. En sitä tietenkään silloin tiennyt. Uusi omistaja kertoi asioista omalta osaltaan.

Poliisia kiinnosti kovasti kuinka kohtuullista liikevaihtoa tekevä yritys on myyty niinkin halvalla kuin 200 markkaa. Kerroin, että minusta se oli hyvä hinta, koska yrityksellä oli myös vastattavia velkoja varastojen lisäksi. Mielestäni yrityksen arvo oli myyntihetkellä negatiivinen ja maksettu hinta oli jopa yli odotusten. Summa on pieni, se on totta, mutta kuka olisi maksanut velkaisesta yrityksestä suuremman summan? Juuri näin, ei kukaan.

Rikospoliisi halusi tutkittavaksi yhtiön kirjanpidon, jota minulla ei enää tietenkään ollut. Olin sen pois luovuttanut. Niinpä minut laitettiin säilöön (putkaan) odottamaan kirjanpidon hakemista. Jälkeenpäin selvisi, että sillä välin poliisin iskuryhmät olivat tehneet kotietsintöjä niin meillä kotona, kuin lähisukulaisteni luona. Täysin turhaan. Kuten kerroin, olin kirjanpidon luovuttanut pois. Siinä meni kolme päivää pidätettynä, meneehän se aika sitenkin. Ruoka tarjoiltiin kolme kertaa päivässä. Välillä minulta kyseltiin jotakin, mutta suurimman osan ajasta lueskelin kirjoja, joita putkavahti minulle ystävällisesti toimitti. Viimein vapaus koitti ja jäin odottelemaan mitä tuleman pitää.

Myöhemmin selvisi, että tuo pidätysaika oli aivan turhaa, ehkä jonkinlaista painostamista viranomaisten taholta. Minusta se ei kuitenkaan tuntunut miltään, joten siinä mielessä se ei kyllä vastannut mahdollista tarkoitustaan. Yhtiön uusi omistaja oli kertonut jo ensimmäisessä kuulustelussa, että hän lämmitti takkaa kirjanpitopapereilla, oli kuulemma puut vähissä ja talossa viileetä. Niitä papereita oli siis aivan turhaa hakea kotietsinnöillä, mutta eihän tutkiva poliisi sitä tietenkään halunnut uskoa. Turhaa työtä. Myös yhtiön vaihto-omaisuus oli jatkanut matkaa. Kaikki firman omaisuus oli uuden omistajan toimesta myyty ja rahat humputeltu, olihan aikaa kulunut jo puoli vuotta. Tämäkin oli hyvin yksinkertaista ymmärtää, mutta poliisi halusi tutkia. Turhaa työtä, jälleen.

Pikku hiljaa selvisi, että yhtiön uusi omistaja ei ollut tehnyt tarvittavia rekisterimerkintöjä, joten yhtiö oli edelleen minun, tavallaan. Yhtiön kauppakirjoissa lukee, että ostaja tekee välittömästi kaupan jälkeen tarvittavat rekisterimerkinnät ja siirtää yhtiön omiin nimiinsä. Ei muuten tehnyt. Tuohon aikaan ei ollut nettijärjestelmiä, josta asian olisi voinut tarkistaa yhdellä vilkaisulla. Myöhemmin kävin itse kauppakirjojen kanssa kaupparekisterissä tekemässä nuo merkinnät, olin kuitenkin puoli vuotta myöhässä. Vahinko oli jo tapahtunut. Yhtiölle oli tullut maksuhäiriöitä ja viranomaisrekisterin mukaan olin sen omistaja ja toimitusjohtaja. Niinpä sain myös itse luottohäiriömerkinnän. Tämän jälkeen joutui sanomaan "hei hei" visa-kortille ja muille luottoherkuille, jos niitä voi herkuiksi sanoa. Tämä oli kuitenkin vain alkua, varsinaiset ongelmat olivat vasta tulossa.

Selvisi, että syyttäjä todennäköisesti haluaa nostaa syytteitä tapahtuneista ja tulen joutumaan käräjille. Se olisikin uusi kokemus. Sitähän se elämä on, uusia kokemuksia. Kuulusteluepisodin ja oikeudenkäynnin välissä aikaa kului pari vuotta. Tilanne oli hyvin hämmentävä, myös ulosottoviranomaisille. Yhtiötä haluttiin konkurssiin, mutta kukaan ei halunnut olla sen omistaja. Olin yhtiön myynyt ja siirtänyt sen pois nimistäni, mutta uusi omistaja ei ollut sitä ottanut vastaan. Ulosottovirasto totesi yhtiön varattomaksi ja kaiken varalta myös minut, olinhan ollut yhtiön omistaja. Melko erikoinen tilanne. Minut todettiin varattomaksi, koska minulla ei ollut rahaa maksaa tuon yhtiön laskuja. Pankkivelkoja yhtiöllä ei ollut. Pääasiallinen velkoja oli verottaja, siis valtio. Kaikki bisnes oli tehty tulorahoituksella. Sain olla ulosotolta kuitenkin melko rauhassa, koska asioista olisi mahdollisesti tulossa oikeudenkäynti. Noin kerran vuodessa jouduin selvittämään mitä tein ja oliko varallisuuteni tällä välin kasvanut, ei ollut.

Mahdollista oikeudenkäyntiä odotellessa tein satunnaisia bisneksiä. Sen verran, että sain laskut joten kuten maksettua ja ruokaa perheelle. Mitään pitkäjänteistä en pystynyt aloittamaan. Uskoin kuitenkin, että tuon oikeudenkäynnin jälkeen päällä oleva ahdistus helpottaisi ja asiat alkaisivat jälleen rullaamaan paremmin. En mielestäni ollut syyllistynyt mihinkään väärään, ainakaan mihinkään vakavaan. Yritin miettiä ja keksiä mistä minut edes voitaisiin tuomita. Ehkä minut tuomittaisiin tyhmyydestä? Ehkä saisin sakkotuomion, ikään kuin näpäytyksenä. Olin väärässä.

Voiko rahattomuudesta saada oikeudessa tuomion? Onko se edes rikos? Siis se, että raha loppuu. Mielestäni ei. Joskus se vain loppuu. Suomen valtiollakin on luultavasti rahat loppunut, koska lisää lainataan joka vuosi - useampi miljardi. Ei ole valtion johto, eikä kallispalkkaiset ekonomit sen viisaampia kuin minä. Ainakaan lopputuloksesta päätellen. Saavatko he rahan loppumisesta tuomion, luultavasti ei. Minä sain. Olinhan kansalainen jota voi ja täytyy kyykyttää. Valitettavasti, siis yhteiskunnan kannalta valitettavasti, minä en istunut tähän kyykytysmuottiin, vaan tein myöhemmin omat ratkaisuni.

Lisää seuraavissa kirjoituksissa...

Pitäkää tunkkinne!

Huomasin uutispäivityksen, jossa kehotettiin veroilmoituksen tai -ehdotuksen jättämiseen tai tarkistamiseen ensi viikolla. On kuulemma viimein aika tehdä se. Tekisi mieli kysyä, että mikä se on? Siis, jos en tietäisi.

Näkymätön kansalainen ei veroehdotuksista paljon perusta. Ihan sama mitä niissä ehdotellaan. Minkäänlaisia ilmoituksia tuloistani tai menoistani en ole tällä vuosituhannella verottajalle tehnyt. En edes ole kyseista paperilappusta nähnyt noin 10 vuoteen ja hyvä niin. Mutta miksi näin? Miksi asia ei kiinnosta ja aiheuta toimenpiteitä osaltani?

Perimmäinen syy siihen on verottajan ja oikeusjärjestelmän tekemä päätös jälkiverottaa minua n.300 tuhatta markkaa 90-luvun loppupuolella. Veropäätös oli rangaistusluontoinen eikä edes perustunut toteutuneisiin tuloihin. Ei siinä paljon omat perustelut auttanut, eikä niitä edes huomioitu mitenkään! Kaupan päälle sain 2kk ehdollista vankeutta peitellystä osingonjaosta. Surkuhupaisinta siinä oli, että osinkoa ei maksettu peitellysti eikä peittelemättä. Mutta mitäpä nuo tosiasiat järjestelmää kiinnostaa, kunhan vain saadaan miestä rangaistua epäonnistuneista bisneksistä. Ensin yllytetään yrittämään ja sitten rangaistaan jos asiat menevät pieleen - se on tämän maan tapa.

Omalla kohdallani tuo 2 kk ehdollinen vankeustuomio aiheutti vain sen, että rangaistusverojen vanhenemisaikaan lisättiin 5 vuotta. Tämä lukee Suomen laissa ja koskee tietysti meitä kaikkia, myös sinua. Tämä tarkoittaa sitä, että saamani verotusrangaistus normaalisti vanhenenisi 15 vuodessa, siis jos en sitä pystyisi maksamaan ennen sitä. Mutta, ehdollisen tuomion aikaan saama 5 vuoden korotus kasvattaa verorangaistuksen vanhenemisajan 20 vuoden mittaiseksi. Tähän kun lisätään aika n. 5 vuotta, joka kului ennen oikeuden lopullista päätöstä asiassa, päästään kokonaisuudessa n. 25 vuoden mittaiseen aikajaksoon. Eli 25 vuoden perintähelvetti ulosottoviraston kanssa. Omalla kohdallani vuodesta 1996 vuoteen 2021.

25 vuotta on melko pitkä aika. Se on reilusti yli puolet normaalista kansalaisen työssäkäynti vuosista. Aika raju rangaistus, ainakin minun mielestä. Olisi järkevämpää heittää mies vaikka kuritushuoneeseen pariksi vuodeksi ja päästää sitten jatkamaan ns. normaalia elämää sekä osallistumaan yhteiskuntaan normaalina kansalaisena. Mutta ei, mielummin roikutetaan tuossa velkahirressä suurin osa elämästä. Tämäkö on kansantaloudellisesti järkevää? Mielestäni ei!

Eikä siinä vielä kaikki, siis tuon rangaistuksen osalta. Tuo omalle kohdalleni osunut rangaistusluonteinen "lottovoitto" (300 tuhatta markkaa) kasvaa tietenkin korkoa. Korko on n.16% ja kasvaa korkoa korolle, joten alunperinkin muhkea summa kasvoi jättimäiseksi vuosi vuodelta. Tällä hetkellä se on vähintään satoja tuhansia euroja, ehkä jopa miljoonia.... en tiedä, eikä edes kiinnosta tietää.

Ja kyllä, yritin tuota velkaa jopa jossain vaiheessa maksaa tai ainakin pitää ulosottomiestä tyytyväisenä, mutta eihän se ollut mahdollista. Hölmöläisen hommaa, sama kuin olisit kantanut valoa säkillä sisälle. Aina kun tein voudille lyhennyksen, niin seuraavassa ulosottokirjeessä velka oli suurempi kuin edellisessä. Siis ei mitään mahdollisuutta saada ulosottosummaa pienenemään ja tämä oli melko turhauttavaa. Tuotako olisi pitänyt jatkaa 25 vuotta?

Ja kyllä, yritin neuvotella sekä tehdä sopimuksia verottajan kanssa tilanteen kohtuullistamiseksi, mutta ilman tulosta. Yhdessä vaiheessa elämää olisin saanut jopa alkuperäräisen summan verran pienikorkoista lainaa, joka oli euroiksi muutettuna 50 tuhatta. Ehdotin tämän summan maksamista valtiolle kertasuorituksena, jotta saisin itseni ulos velkahelvetistä, mutta eihän tämä tietenkään sopinut verottajan virkamiehille. Heidän mielestä asiassa ei ollut kohdallani neuvottelun varaa. Velka mikä velka - itke ja maksa. Koko summa korkoineen, ei mitään muita vaihtoehtoja. Järjestelmä siis halusi kyykyttää minua totaalisesti, ja kauan.

Asiaa pohdittuani päädyin ratkaisuun. Kiitos ei - ehkä itken, mutta en maksa. En enää euroakaan. En tuota ulosotossa paisuvaa jättisummaa, en myöskään nykyisiä tai tulevia veroja. Katkaisen napanuoran tähän systeemiin. Mitä muutakaan olisin voinut tehdä? No, tietysti olisin voinut tyytyä kohtalooni ja seurustella ulosoton perintäosaston kanssa, lähes loppuikäni. Sekö olisi elämäni tarkoitus? Ei, se ei sopinut minulle.

Pitäkää tunkkinne! Elämä on aivan liian lyhyt edellä mainittuun hölmöläisen hommaan. Tein ratkaisut joilla muutuin näkymättömäksi. Ulosoton perintäkirjeet tai -henkilöt eivät ole sen jälkeen häirinneet elämääni.

Kuinka sen tein? Siitä lisää seuraavissa kirjoituksissa...