Liikkumisen vapaus

Aamulla tutkailin lentoja jonnekin lämpöiseen, kun ei tunnu kelit nyt niin kovin kesäiseltä. Melko ankean näköistä ulkona, vettä sataa ja tuuli tuivertaa. Lentoja saa kyllä melko edullisesti, jos vain pystyy lähtemään milloin vain ja käyttämään sen parhaan lentotarjouksen hyväkseen. Se ei tietysti aina ole mahdollista, syystä tai toisesta.

Se hyvä puoli nykyisessä euroopan unionissa on, että myös Näkymätön Kansalainen voi matkustella eu:n sisäisesti ilman passikontrollia. Siis, jos jotain hyvää tästä järjestelmästä haluaa hakea. Riittää kun vain vilauttaa passia turvatarkastusjonossa, jos on menossa toiseen Schengen-maahan. Liikkuminen on vapautunut aika lailla, hyvä niin. Minulle se sopii.

Tästä tuli mieleen taannoin tapahtunut matkamme etelään vaimoni kanssa. Hankimme edulliset liput netistä ja tulostimme ne. Meillä oli koneen vaihto Lontoossa, josta matka jatkuisi lämpöiseen. Saavuttuamme Helsinki-Vantaan lentokentälle katsoimme näyttötaululta lähtöportin ja suunnistimme portille. Kävellessämme huomasin, että rajavartiolaitoksen passitarkastuspiste lähestyy. Silloin se räjähti tajuntaani. Englanti ei kuulu Schengen-maihin, olin unohtanut sen kokonaan. Joutuisin kulkemaan passitarkastuksen läpi. Auts, matkani saattaisi tyssätä siihen. Ei muuta kuin jarrut pohjaan ja mietintämyssy päähän, mitenkäs nyt tehtäisiin.

Kerroin vaimolleni, että matkani saattaa pysähtyä tuohon rajatarkastukseen. Hän sanoi tietenkin, että ei voi olla totta! Johon minä, että kyllä niin voi käydä, ikävä kyllä. Miksi? Koska en ole vuosikausiin saanut viranomaispostia perille saakka ja minulla ei ole mitään käsitystä millaisia tiedoksiantoja on vireillä. Minuthan on joskus saatettu kutsua vaikka kertausharjoituksiin tai ulosoton toimesta on käynnissä joku selvityspyyntö.  Tai sitten joku ylinopeussakko odottaa maksajaansa, mahdollisuuksia on useita. Yksinkertaisesti sanottuna, en tiedä miksi.

Viranomaisposti ei löydä luokseni, en edes näe kirjeitä, joten en yhtään tiedä kuka kaipailee. Mielessäni vain on ajatus, että joku taho on mahdollisesti laittanut haun päälle. Haku olisi todennäköisesti tyyliä "tavattaessa otettava kiinni", eli viranomaiset pysäyttäisivät matkani ja joku taho lähtisi tuomaan tiedotteita minulle. Ehkä. Tai sitten ukko säilöön ja siellä odottelua, kunnes joku vaivautuu paperit ja tiedustelut minulle toimittamaan sekä asiansa kyselemään. Tuossa voisi myös helposti mennä lain salllima 3 päivää, mikäli joku taho haluaisi kiusaa minulle tehdä. No, sen näkee sitten aikanaan. Viimeistään silloin kun 10 vuoden passini vanhenee ja menen uutta noutamaan.

Takaisin tuohon tilanteeseen lentokentällä. Keskustelimme kuinka toimisimme ja sanoin vaimolleni, että voin ottaa toisen koneen eri reittiä. Hän menisi edellä ja minä tulisin perässä. Yritin jopa soittaa sattumanvaraisesti valitsemalleni poliisiasemalle, josta tiedustelin onko minulla mitään hakuja päällä. Puhelimeen vastannut konstaapeli ei suostunut tilannetta kertomaan, ystävällisesti kehoitti vain menemään lentokentän poliisiasemalle asiaa tiedustelemaan. En muuten mennyt, en vapaaehtoisesti, ainakaan tällä kertaa. Olin menossa vaimoni kanssa etelän lämpöön, en putkaan, mietin.

Seurasimme passijonon kulkua ja huomasimme, että kaikkien kulkijoiden passeja ei käytetä lukulaitteessa. Päätimme ottaa riskin ja mennä läpi. Laitoin kaikki henkilökohtaiset tavarani vaimoni käsimatkatavaroihin. Kuten puhelimen, tietokoneen ja lompakon. Jätin itselleni vain passin ja sen verran rahaa, että voisin jatkaa matkaa perässä, mikäli matkani tähän pysähtyisi. Valitsimme nopeimmin liikkuvan linjan ja menimme jonon jatkoksi. Sovimme, että minä menisin ensin, jolloin vaimoni näkee kuinka käy ja hän voi halutessaan vielä jäädä Suomeen. Edelläni olevan, luultavasti japanilaisen, passi ja paperit tutkittiin tarkkaan. Odotellessani kylmä hiki valui selkääni pitkin. Myös vaimoni kertoi myöhemmin, että hän aivan tärisi samassa kohtaa, mutta ennemminkin kiukusta kuin jännityksestä. Sitten tuli minun vuoroni. Tullivirkailija otti passini ja lentolipun, katsoi niitä ja kysyi minne sitä ollaan menossa? Lontooseen vastasin, koska tuossa lipussa ei näkynyt jatkolentoani. Hyvää matkaa ja passi takaisin kouraani, helpotus. Nopeasti läpi ja toiselle puolelle odottamaan vaimoani. Hän tuli perässäni ja aloin ihmettelemään mikä siellä kestää. No, hänen paperit ja passi oli tutkittu tarkemmin ja käytettu lukulaitteessa. Vaimoni oli ilmeisesti vahingossa antanut virkailijalle ensin jatkolennon lipun, siksi se kesti.

Viimein hän saapui luokseni ja yhdessä huokaisemme helpotuksesta. Siitä suuntasimme lentokentän ravintolaan ottamaan lasilliset valkoviiniä, laukaisemaan jännitystä. Viiniä nautiskellessamme naurahdimme tilanteelle ja mietimme, että näitä juttuja sitten joskus kiikkustuolissa muistelemme, toivottavasti yhdessä.

Mikä oli tarinan opetus? Se, että Näkymätön Kansalainen voi helposti matkustella, mutta kannattaa tarkemmin miettiä mihin ensin lentää Suomesta. Ulkomailla voi sitten nousta mihinkä koneeseen vain haluaa, ellei ole jotain kansainvälistä hakua päällä. Minulla ei ole, sen kuitenkin tiedän. Ja vielä, tuo jatkolennon lentolippu kannattaa olla erillinen, muutoin on mahdollista joutua passikontrolliin jo Suomesta lähtiessä, mahdollisia matkatavaroita perille asti selvitettäessä.

Näkymättömän Kansalaisen matka jatkuu seuraavissa kirjoituksissa...

Itsekriminointisuoja

Sain tänään hieman huolestuneen kommentin, että joudunko nyt uusiin vaikeuksiin, kun kerron asioistani täältä blogin kautta. Siis vaikeuksiin viranomaisten taholta. Että olisiko jotain veroja tms. jäänyt maksamatta ja uusia sanktioita nyt kenties tulossa?

Vastaukseni on, että kaikki on tietenkin mahdollista. Mutta kuinka se tapahtuisi, se onkin sitten eri juttu.

Edellisessä kirjoituksessa mainitsemistani "työteliäistä vuosista" on yli 7 vuotta aikaa, joten veroteknisesti ne alkaa olla jo vanhentuneita asioita. Sen lisäksi en ole antanut väärää tietoa Suomen verottajalle, koska en ole ilmoittanut mitään tietoja heille. Veropetossyyteellä ei saattaisi olla pohjaa, koska väärää tietoa ei ole annettu. En ole kirjoilla Suomessa, joten en ehkä ole edes verovelvollinen Suomeen, ainakaan tuloverojen osalta.

Luulen, että olisi melko vaikea alkaa edes tutkimaan asioitani. Kaikki on toki mahdollista. Mikäli olisi rajattomasti varoja sekä tutkijoita, niin jotain saattaisi saada selville. Helppoa se ei olisi. Mistä etsiä, kun ei ole mitään mihin tarttua? En arkistoi tekemisiäni, kuin korkeintaan omaan muistiini.

Olen asunut aivan toisaalla, kuin missä olen kirjoilla, joten todellista asumistani on vaikea jäljittää. Vuokrat olen pääosin maksanut käteisellä. Puhelinnumeroni on vaihtunut matkan varrella kymmeniä kertoja ja suurin osa numeroista on ollut prepaid-liittymiä tai ulkomaisia numeroita, joten niistä ei olisi apua. En edes itse muista mitä numeroita olen käyttänyt. Ei seurattavia jälkiä.

En ole myöskään tallentanut tekemisistäni minkäänlaisia dokumentteja tietokantoihin. Paperiversioita en säilytä koskaan päivää pitempään - suoraan vaan paperinkeräykseen. Pankkiasiani olen hoitanut ulkomaiden kautta ja tilit olen lopettanut, kun en ole näitä enää tarvinnut. Nykyisellä tililläni ei juurikaan liikennettä ole, mikäli sen joku sattuisi löytämään, vaikkapa taskussani olevan pikapankkikortin avulla.

Lisäksi minulla on laillinen ns. itsekriminointisuoja, joten minun ei tarvitse auttaa viranomaisia selvittämään asioita, joista minulle voisi mahdollisesti jonkin syytteen nostaa. Tällä elämänkokemuksella voin sanoa varmaksi, että en kyllä auttaisi. En sanallakaan, mikäli minulta jotain asioistani joskus kyseltäisiin.

Melkeinpä kaikki omaisuuteni mahtuu yhteen reppuun. Ei tarvitsisi edes valehdella omaisuuden suhteen mahdollisessa ulosottoselvityksessä. Tyhjä pesä on tyhjä pesä.

Johtolankoja ei juurikaan löytyisi. Joten, melkoisen työläs ja ennen kaikkea erittäin kallis projekti tuo menneisyyteni olisi tutkia ja selvittää. Mahdollista se toki on, jos resursseja löytyy riittävästi. Kannattaako se? Sitä en minä päätä. Toki sillä olisi työllistävä vaikutus.

Mikäli kaiken tutkimisen jälkeen jotain löytyisi ja lisäveroja taas määrättäisiin, niin olisiko sillä loppujen lopuksi mitään väliä. On aivan sama minun kannalta, kuinka suureksi verovelkani tänään määriteltäisiin. Miljoona, kaksi miljoonaa vai enemmän... ei edes kiinnosta! Ja mitä minulta voisi tänään ulosmitata? Jos vaatteita ja hammasharjaa ei viedä, niin muuta ei juuri jäljelle jää.

Aloin kirjottamaan tätä blogia myös siksi, että joku yhteiskunnan vaikuttaja löytäisi sen ja alkaisi miettimään kuinka kalliiksi jokainen "kaltaiseni" tulee. Meitä on paljon, yllättävän paljon. Nykyisen laman seurauksena määrä voi alkaa jälleen kasvamaan. Ihmisillä alkaa olla tukalat paikat, taloudellisesti.

Kannattaako yhtään kansalaista hylätä, kuten minulle tehtiin. Onko se yhteiskunta-taloudellisesti järkevää ja kannattavaa? Sanoisin, että ei ole. Ei järkevää eikä kannattavaa. Miettikää, todellakin miettikää, ottakaa opiksi ja toimikaa oikein arvoisat päättäjät.

Näkymättömän Kansalaisen matka jatkuu seuraavissa kirjoituksissa....

Valvontayhteiskunta

Pankkitiliäni tarkkailtiin, säännöllisesti. Tiedän sen, koska sain uuden tilitapahtuman jälkeen melko nopeasti kirjallisen kyselyn ulosotosta. Kyselyssä vaadittiin selvitystä rahan lähteistä, oli sitten kyseessä saapuva suoritus tai olin vienyt rahaa tilille maksaakseni laskuja. Turhauttavaa, koska kyse saattoi vain parista sadasta eurosta. Myös rahan lähettäjälle saattoi mennä asiasta ukaasikirje.

Päätin lopettaa pankkitilin käytön, mutta vain Suomessa. Siihen aikaan minulla vielä sentään oli suomalainen pankkitili. Nykyään ei ole, eikä se edes taitaisi olla mahdollista. Suomessa ei luottotiedoton ja vailla säännöllisiä tuloja voi avata edes tiliä. Siinä mielessä erikoista, että jokainen suomalainen saa melko helposti avattua tilin ulkomailla olevaan pankkiin. Riittää, kun vain on passi mukana ja tekee parin sadan euron talletuksen avattavalle tilille. Tilin mukana saa heti kansainvälisen maksukortin sekä verkkopankkitunnukset, joten rahaliikenne on helppo hoitaa mistä päin maailmaa tahansa. Pikapankeista saa käteistä ja nykyisin maksut liikkuvat yhtä nopeasti kuin Suomessa, jopa nopeammin. Mikäli haluaa myös luottokortin ulkomaisesta pankista, se onnistuu helposti, ei siellä kysellä luottotietoja, tuloja tai työpaikkoja. Pankki kysyy vain minkä kokoisen luoton haluat korttiin, sen jälkeen vastaavan kokoinen talletus pankkiin ja sinulla on oikea luottokortti taskussa. Talletus toimii luottotietona.

Asioiden hoito pankin kanssa onnistuu kätevästi sähköpostilla, kirjeitä ei lähetellä. Perustin pankkiasiaa varten erillisen sähköpostiosoitteen, joka ei ole yleisessä käytössäni, joten sen suhteen saatoin olla turvallisin mielin. Kirjeenvaihtoamme on täysin mahdotonta viranomaisten löytää tai jäljittää. Ko. sähköpostia en koskaan käytä omalta tietokoneeltani, joten jälkiä siitä ei jää mihinkään minuun liittyvään. Vähän joutuu näkemään ylimääräistä vaivaa, mutta muuten melko helppo toimenpide ja tuo riittävän turvallisuuden asian suhteen.

Suomen pankeista ei luottotiedottomalle voi edes antaa luottokorttia, vaikka olisi kortille 100% talletusvakuus. Toisaalta, ulosotto kyllä hoitaisi tuon vakuustalletuksen parempaan talteen melko nopeasti.

Helsingistä löytyy toimistoja, joista voi hankkia tilin ulkomaiseen pankkiin, jos ei itse halua matkustaa asiaa hoitamaan. Voimassa oleva passi mukaan ja ko. toimistolle. Täysin laillista. Kustannuksia tästä tulee noin pari sataa euroa. Kortit ja verkkotunnukset tulevat parissa viikossa. Todella kätevää ja helppoa. Ulkomaisen pankkitilin vahtiminen onkin viranomaisille jo huomattavasti vaikeampaa. Kuinka voisikaan vahtia jotain mistä ei ole mitään tietoa. On lähes mahdotonta lähettää jokaiseen maailman pankkiin kysely, että löytyykö minun henkilötunnuksella heiltä tiliä. Luultavasti vastauksia ei edes tulisi ilman oikeuden määräyksiä, joten täydellistä hakuammuntaa. Suomessa pankkeja on niin vähän, että tuo kysely on helppo tehdä. Nykyisin myös netin kautta saa helposti ulkomailta ns. nettilompakon maksukortteineen, melko turvallisia käyttää ulosoton suhteen. Suomalaisiin nettilompakoihin en luota, niiden vahtiminen on helpompaa.

Minulla oli siis koti- ja postiosoite mistä minua ei tavoita, ja mikä tärkeintä, perintäkirjeet sekä muut turhat kyselyt eivät löytäisi luokseni. Puhelinnumeroani ei voinut enää jäljittää. Pankkiasioita en enää hoitanut suomalaisessa pankissa, joten sen suhteen tekemisiäni oli vaikeampi vahtia. Mitä vielä tarvitsin?

Minusta jäi edelleen jälkiä valvontayhteiskuntaan, merkkejä joista minua pystyi jäljittämään. Päätin tehdä vielä enemmän ja paremmin. Lopetin kaikkien omissa nimissä olevien bonus-, kirjasto- kela- yms.-korttien käytön. Tuollaisista korteista jää päivittäin yllättävän paljon jälkiä ja merkkejä, liian helppo jäljittää. En jätä myöskään verkkotunnistautumisista jälkiä, koska minulla ei ole suomalaisia verkkopankkitunnuksia, joita tunnistautumiseen yleensä tarvitsee. En käytä Netpostia, enkä yleensäkkään tunnistaudu suomalaisella hetulla mihinkään suomalaiseen palveluun. Ulkomaisissa palveluissa käytetään yleensä tunnistautumiseen valokuvaa passikopiosta, melko vaikea jäljittää, koska reaaliaikaisia kirjautumisjälkiä ei jää.

Mietin miksi minun edes täytyisi olla kirjoilla Suomessa? Minua olisi vielä vaikeampi vahtia, jos siirtäisin kirjani pois kokonaan Suomesta. Siirtäisinkö myös suomalaisen ajokorttinikin toisen maan kirjoille. Kuinka nämä onnistuisi ja mitä siitä seuraisi?

Matka jatkuu, lisää seuraavissa kirjoituksissa...

Nalkissa

Muistan ikuisesti sen päivän, kun istuin asianajajan toimistossa ja hän selvensi minulle oikeuden päätöstä. "Tuomiohan tästä tuli, joudut maksamaan valtiolle korvauksia n.300 tuhatta markkaa peitellystä osingonjaosta". Siis mitä, mietin silloin, millähän ihmeellä minä sen maksan? Olin täysin rahaton, olihan asianajajakin valtion palkkaama. Ilmeisesti hänellä oli vireillä muita ns. tärkeämpiä asioita, kun ei minun jutun jatkaminen kiinnostanut. Hän ilmoitti hyvin ykskantaan, että tyydytään tähän. Ei kannata jatkaa ja valittaa, ei se tästä miksikään muutu, saattaa jopa pahentua.

Ok, tyydytään tähän. Ei kai tässä muukaan auta, minä mietin. Tuossa vaiheessa olin nuori mies, hädin tuskin 30-vuoden ikäinen. Tulossa vasta parhaaseen työikään, jolloin pitäisi takoa tulevia vanhuuseläkkeitä sekä vanhuuden sosiaaliturvaa itselle ja muille yhteiskunnassa eläville. Siihen aikaan tuolla rahalla sai kohtuullisen omakotitalon, jos ei ihan ruuhkasuomesta katsellut. Minulle langetettiin "talovelka" maksettavaksi - vain talo puuttui. Olin nalkissa, totaalisen nalkissa. Muistan kun mietin, että tästä tuli kallis lasku maksettavaksi. En vain silloin vielä tajunnut, että lopullinen lasku tästä aiheutuu yhteiskunnalle. Erittäin kallis lasku.

Istuin kotona oikeuden päätös kourassa ja mietin, että mitenkäs nyt perhe elätetään? Kotiäiti vaimo ja kolme kasvavaa lasta tarpeineen. Olinhan aina ollut työteliäs ja onnistunut rahat elantoomme hankkimaan. Joskus täytyi pidentää työpäivää, että sai riittävän tulon hankittua, mutta olin siinä aina onnistunut. Työtunteja laskematta. Se oli minulle tärkeä asia, siis että pystyin perheemme elättämään. Olin aina ollut melko kekseliäs, ehkä liiankin, mutta myöhemmin tuo kekseliäisyys saattoi jopa pelastaa minut pahimmalta.

Nyt siihen tuli iso muutos. Työinto nollassa. Luottotiedot kuralla. Hirvittävä velka niskassa. Olin täysin lamaantunut ja rahat loppu. Ei muuta kuin hattu kourassa sosiaalitoimistoon anomaan. Sieltä kerrottiin, että ensiksi täytyy ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi, ennen kuin voidaan tehdä tukipäätös. Noh, seuraavaksi työvoimatoimistoon. Mitä olet tehnyt? Mitä työtä haet? Olen ollut yrittäjä aikuisikäni, mutta sellaista työtä ei taida olla tarjolla, vastasin. Juu, ei ole, mutta laitetaan sinut listoille. Otamme yhteyttä jos jotain ilmenee, muista pysyä arkisin tavoitettavissa. Selvä, tulipahan tämäkin päivä nähtyä. Ja takaisin sosiaalitoimistoon.

Tätäkö tämä nyt sitten on, mietin. Loppuikä tätä pyhäkolminaisuutta. Koti, sosiaalitoimisto, kela ja rahapaivän odottelua. Samalla vajosin päivä päivältä syvemmälle omiin ajatuksiin ja jonkinlaiseen itsesääliin. Elämäni on pilalla, ennen kuin lapseni edes ovat aikuisia. Ei voi olla totta, ajattelin.

Ukko on nyt kanveesissa ja elää tukien varassa, joten viranomaistaho oli tyytyväinen. Vierailuni ulosottovirastossa sujuivat nopeasti. Onko tuloja? Ei. Onko varoja tai säästöjä? Ei. Onko ravihevosia? Ei. Siis oikeasti, siellä kysyttiin joka kerta, onko ravihevosia tai arvokkaita tauluja jne. No, he tekivät töitään ohjeiden mukaan, luultavasti. Vierailut siellä sujuivat joutuisasti, siihen aikaan. Ja ulosottovelka kasvoi päivä päivältä suuremmaksi. Kaikki siis hyvin auringon alla. Vai oliko? Itse olin melko tympääntynyt tilanteeseen, josta ei tuntunut olevan ulospääsyä.

Muutos lähti käyntiin työvoimatoimiston puolelta, siis oikeasti, työkkäri oli liikkeelle paneva voima. Kiitos siitä heille. Minut laitettiin karenssin uhalla jonkin sortin itsensä kehittämiskurssille. Aluksi laitoin vastaan ajatukselle, mutta jouduin menemään kurssille. No, se olikin yllätyksekseni hauskaa. Suuri muutos kotona oleilulle ja tyhjäntoimittamiselle. Löysin kurssilta inspiraation ja toimeliaisuuteni palasi. Päivä päivältä sain elämäniloa takaisin. Iso osa siitä kuuluu kurssin vetäjälle, joka oli todella hyvä tyyppi ja osasi innostaa lamaantuneita sieluja. Kiitos myös hänelle. Usko itseeni ja tekemiseeni alkoi palautua. En päässyt edes kurssin loppuun, kun minulla oli jo paluu yrityselämään vireillä ja toiminimi pystyssä. Ideakin jalostui vanhoja tekemisiä päivittämällä. Täysin toimiva idea ja aloittaminen onnistui ilman ulkopuolisia varoja. Elämä alkoi hymyilemään. Olin intoa täynnä!

Kaikki näytti taas hyvälle, valo tunnelin päässä paistoi kirkkaampana kuin pitkään aikaan. Kunnes tuli se päivä, että jouduin menemään seuraavan kerran ulosottovirastoon. Taas alettiin miestä lyödä takaisin kanveesiin. Eihän tämä sopinut mitenkään ulosottomiehen ajatuksiin, että aloin tekemään jotain. Varsinkaan kun en pystynyt ilmoittamaan paljonko hankin kuukaudessa. Vasta aloitettu toiminta ja pitäisi heti pystyä tietämään paljonko saan loppuvuonna palkkaa työstäni. Täysin mahdotonta.

Siitä alkoi oravanpyöräni ulosottoviraston kanssa. Olisi ehkä kannattanut vain makoilla siellä sohvan pohjalla ja odottaa päivärahoja. Lisää seuraavissa kirjoituksissa...