Perintäyhtiöt ryöstävät laillisesti, ainakin omasta mielestään. Ilmeisesti siellä luotetaan siihen, että kukaan ei jaksa viedä valituksia loppuun saakka tai ainakin vain erittäin pieni osa kansalaisista suorittaa valitustien loppuun asti. Valitustie voi olla pitkä ja kivinen... ja maksaa enemmän kuin valituksen aiheena oleva kulu.
Heillä on ryöstämiseen, toiselta nimeltä kiristämiseen, oiva täsmäase. Luottotiedot! Kuka haluaisi menettää luottotiedot ja joutua sen vuoksi vielä suurempiin vaikeuksiin. Luultavasti ei kovinkaan moni ja se on perintäyhtiöiden edun mukaista. Joten rikollisen törkeä rahastus voi aina vaan jatkua, ilman sen suurempia esteitä.
Miksi suomalaiset suostuvat tähän? Miksi annamme perintäyhtiöiden riistää itseämme ja kanssa eläviä? Näinä aikoina ongelma koskee monia suomalaisia, rahat on erittäin tiukassa yhdellä jos toisellakin. Lähes kaikki ympärillämme olevat kulut kasvavat päivä päivältä, mutta tulot eivät kasva samaa tahtia - lähestulkoonkaan!
Miksi avaudun aiheesta tänään? Tässä otos elävästä elämästä, tapahtui tänä aamuna...
Soitan puolisoni puolesta valtakirjalla suuren ruotsalaisomisteiseen L-perintäyhtiöön. Asia koskee maksuvaatimusta, joka on päivätty 4.6.2014. Laskun alkuperäinen eräpäivä on 2.6.2014. Eli maksuvaatimus on lähetetty vain kaksi päivää eräpäivän jälkeen. Maksuvaatimuksessa on kuluja 23,99e.
Otimme yhteyttä heidän mainostaman "kätevän verkkopalvelun" kautta heti kirjeen saatuamme. Täytyy myöntää, että yhteydenottoni oli sävyltään inhottava, mutta vähintään yhtä inhottavaa on lähettää maksuvaatimus laskusta vain kaksi arkipäivää eräpäivän jälkeen. Meilläkin on oikeus olla inhottavia. Kaikkea potaskaa ei tarvitse niellä! Asiasta ei kuulunut minkäänlaista vastausta.
Kunnes eilen, posteljooni kantoi puolisolleni uuden kirjeen, joka oli uusi maksuvaatimus samasta asiasta. Nyt summaan oli lisätty toinen 23,99e suuruinen vaatimuskulu. Tämä kirje on päivätty 9.6.2014. Eli vain seitsemän päivää alkuperäisen eräpäivän jälkeen. Tasan viikko eräpäivän jälkeen maksuvaatimuskuluja on tullut 2 x 23,99e yhteensä 47,98e. Laillistako?
Ajattelin, että asia hoituu ja oikastaan puhelimitse, olin väärässä. Soitto kirjeen lähettäjälle, 20min. jonossa ja asiani esittely. Ilmeisesti liian värikkäin sanankääntein. Vastapuoli ilmoittaa heti, että ei tässä keljuilu auta. Eipä tietysti. Toisaalta, täytyykö kaikki aina niellä mukisematta ja rauhallisesti. Kokeillaanpa periä jotain täysin laitonta saatavaa välimerellä asuvilta eu-liittolaisiltamme. Voi tulla melko värikästä palautetta, jonka jälkeen lasku menisi silppuriin alta aikayksikön.
L-perintäyhtiön puhelinpalvelija kysyy, että onko lasku maksettu 2.6. Vastaan, että ihan sama onko vai ei, mutta millä ihmeen oikeuksilla te lähetätte maksuvaatimuksen kuluineen kaksi päivää varsinaisen eräpäivän jälkeen. Hän tarttuu siihen, että jos sitä ei ole maksettu silloin, niin silloinhan tuo kirje on asianmukainen. Siis mitä? Asianmukainen!!! Missä on maksumuistutus, jossa kuluttajaviraston mukaan saa olla muistutuskulut 5e ja muistutus tulee lähettää vasta 14vrk eräpäivän jälkeen. Ja kaiken lisäksi viikon kuluessa asiasta tulee toinen maksuvaatimus, jossa tuplakulut. Asianmukaisuus on tästä todella kaukana!
Yhtiön puhelinpalvelija kehottaa maksamaan laskun pikaisesti, ettei tule vielä lisäkuluja. Sen jälkeen asiasta voisi valittaa ja jos olemme kokeneet vääryyttä, niin raha mahdollisesti palautetaan. Mainitsen, että kuluttavirasto kertoo asiasta toisin. Johon hän, että kuluttajaviraston ohjeistukset kyllä sitten katsotaan mahdollisen valituksen yhteydessä. Siinä vaiheessa minulta ns. paloi hihat ja kerroin mitä mieltä olen asiasta ja koko ruotsalaisesta firmasta. Myös alkuperäisen laskun lähettäjä on ruotsalainen firma, joten ymmärrän tämän kimppakusetuksen olevan heidän yhteistyötä. Ennalta sovitun kaavan mukaisesti.
Jos et maksa niin saat luottohäiriömerkinnän, sillähän he kiristävät.
Ja kansa maksaa, autuaan onnellisesti, kaikki niellään mikä vastaan tulee. Miksi tuo todistustaakka on langetettu kirjeen saajalle? Jos joku lähettää laittoman laskun, niin vastaanottojan täytyy todistaa ja perustella, että lasku on aiheeton. Miksi? Kaiken järjen mukaan laskun lähettäjän täytyy pystyä perustelemaan miksi on lähettänyt aiheettoman laskun. Suomen laki suojelee kirjeiden lähettäjiä enemmän kuin niiden vastaanottajia. Tästä saa myös usein mediasta lukea. Joku lähettää nipun tekaistuja laskuja ja odottelee vain suorituksia. Mikäli vastaanottaja ei maksa, niin ei muuta kuin perintään. Ja kaikki todistustaakka on laskun saajalla, ei sen lähettäjällä.
Laskun tai maksuvaatimuksen lähettäjä voi aina kiristää luottotiedoilla. Jos et maksa, niin sinulta menee luottotiedot. Maksa ensin ja taistele sitten - jos jaksat ja aikaa riittää. Se on marssijärjestys.
Täysin aiheettomat laskut täytyisi pystyä heittämään suoraan paperinkeräykseen. Mutta kun ei voi, sinulta voi mennä luottotiedot, ja sitten maksetaan. Kuinkahan paljon suomalaiset maksaa vuodessa turhia laskuja, ja ennenkaikkea turhia perintäkuluja? Luultavasti jopa satoja miljoonia euroja. Se on valtaisa bisnes. Ja mihin nuo ylimääräiset miljoonat valuvat? Bonuksina perintäyhtiöiden johtoportaalle ja osinkoina firman omistajille. Ja kansa maksaa, mukisematta. Ettei vaan luottotiedot mene!
Onko luottotietojärjestelmälle annettu liian suuri vaikutusvalta? Sillä pystytään kiristämään laillisesti melkein ketä tahansa yksityistä tai yritystä. Jos pari-kolme miljoonaa suomalaista hankkisi "vahingossa" maksuhäiriömerkinnän, niin tuo järjestelmä menettäisi merkityksensä. Samalla kansalaisten kiristäminen luottotietojen menetyksellä loppuisi. Täytyisi ainakin keksiä uusi arvioimismenetelmä kansalaisille. Olisiko se hyvä asia? Ainakin perintäyhtiöden nykymallinen toiminta loppuisi, kun ei olisi asetta millä kiristää.
Se ainakin on varmaa, että nykyinen malli ei suojele kansalaisia. Se on valjastettu rikastuttamaan perintäyhtiöitä! Onko se oikein? Mielestäni ei ole.
Ja sinä, arvoisa perintäyhtiön omistaja tai johtoportaassa istuva, tästäkin kirjoituksesta voit olla erimieltä ja valittaa. En tosin lupaa, että valitustasi käsitellään - ainakaan lähitulevaisuudessa.
Näkymättömän kansalaisen matka jatkuu seuraavissa kirjoituksissa...
torstai 12. kesäkuuta 2014
maanantai 2. kesäkuuta 2014
50 tuhatta euroa!
Elettiin vuoden 2008 alkupuolella. Hieman ennen kuin Suomi kääntyi taantumaan ja taloudellinen pitkä alamäki alkoi, joka on tainnut jatkunut tänne asti. Ongelmani ulosoton kanssa painoi välillä myös vaimoni mielialaa alaspäin. Tuomittu verovelkani oli kasvanut korkoa korolle jo kymmenkunta vuotta. Tuota velkaa en ollut lyhentänyt lainkaan ulosottoon alkuaikojen epäonnistuneiden yrityksien jälkeen. Vai voiko sitä edes lyhennykseksi sanoa, jos velka ei lainkaan pienene vaikka sitä kuinka maksaisi. Parempi termi tuollaiselle on "löysässä hirressä roikuttaminen", tai taloudellinen elinkautinen. Oli miten oli, päätimme silloin yhdessä yrittää ratkaista asian.
Pankit elivät silloin vielä nousukauden viimeisiä aikoja ja raha oli huomattavasti löysemmässä kuin tänä päivänä. Vaimoni pankin konttorinjohtaja tiesi täysin tilanteestani ja oli silloin erittäin ymmärtäväinen. Hänen mielestään tilanteessani menee niin sanotusti elämä hukkaan ja asia kannattaisi yrittää ratkaista rahalla. Saimme sovittua 50 tuhannen euron lainan, joka menisi kokonaisuudessaan verottajalle, mikäli he kuittaisivat sillä velat maksetuksi ja saisin asian päiväjärjetykseen. Kuitti maksusta ulosottoon ja olisin kahleista vapaa.
Suunnitelman mukaan, olisimme maksaneet tuota velkaa pankille takaisin 7 vuotta, yhdessä vaimoni kanssa. Maksuerän suuruus olisi ollut 600-700€/kk, riippuen korkojen kehityksestä. Tuon lainan maksu olisi kokonaisuudessaan ohi tämän vuoden lopussa, siis mikäli aikataulussa olisi pysytty. Suurempaa lainaa pankki ei olisi antanut, tuo oli ehdoton maksimi. Summa oli sama, joka minulle langetettiin aikoinaan maksuun (300 tuhatta markkaa), mutta korot puuttuivat. Summa oli tietenkin kasvanut korkoa korolle, kuten kasvaa vielä tänäkin päivänä.
Ottaisimme henkilökohtaista lainaa pankista vaimoni nimissä ja antaisimme rahat valtiolle, mikäli sillä saisi minut ulos velkavankeudesta. Voisiko parempaa ajatusta edes olla? Jopa melko isänmaallinen teko, mielestäni. Minulla on hyvä vaimo! Pankin ehdoton vaatimus oli, että verovelkani yhteiskunnalle täytyy saada kokonaan kuitattua, muuten he eivät siihen lähde mukaan. Uuden velan myöntämisen ehtoihin ja pankin laskelmiin olisi tarvittu myös minun tulot mukaan maksajana. Pankille ei käynyt, että olisin edelleen ulosotossa. He halusivat minut ns. normaaliksi veronmaksajaksi ja mahdolliset tuloni pankin tilille, kuten pääosalle kansalaisista tulee.
Siitä sitten toimeksi, pöytää puhdistamaan, pankissa iso nippu rahaa odotti päätepistettä. Ensin paikalliseen verotoimistoon kysymään neuvoa ja sieltä ohjattiin soittamaan lääninverovirastoon. Puhelimeen vastasi mukava naisihminen, joka kuunteli ja piti ideaa jopa hyvänä. Hän kehoitti ottamaan suoraan yhteyttä heidän korkeimpaan virkamieheen, olikohan nimikkeeltä läänin verojohtaja tai muu joku vastaava. En muista enää.
Seuraavaksi soitto ko. verojohtajalle ja itseni sekä asiani esittely. Arvasin kuinka tulee käymään jo hänen vastatessa puhelimeen, kun ensin aikani odottelin vuoroani. Kiireinen mies, totta kai. Mitä asiaa, miksi tänne soittelet, kun tuolla on noita alamaisia kenelle voit ongelmasi esittää, oli hänen näkemys. Luulin, että hän olisi siellä töissä ja palvelemassa veronmaksajia, eli hänen suurehkon palkan maksajia. Olin ehkä väärässä sen suhteeen.
Kerroin, että juuri sieltä alamaisilta tuli kehoitus ottaa asiassa yhteyttä suoraan häneen. No, kerro asiasi. Ja minä kerroin. Minulla on valtiolle tuomittua verovelkaa, joka on kasvanut 10 vuotta korkoa, enkä ole sitä pystynyt maksamaan pois. Nyt minulla olisi 50 tuhatta euroa varattu pankissa lainaa vaimoni nimissä ja haluaisin sen antaa valtiolle, mikäli velkani kuitataan pois. Kerroin, että se on myös pankin ehto velan myöntämiselle.
Mitä tänne soittelet, tämä on verotoimisto eikä mikään sosiaalitoimisto. Ei täällä mitään velkoja anteeksi anneta. Lainaa pankilta rahaa niin paljon, että saat velkasi maksettua. Ei näitä asioita näin hoideta. Velka mikä velka. Ei auta itku markkinoilla. Sen pituinen se. Yritin vielä kertoa, että parempaan en pysty ja tuo on ehdoton maksimisumma joka lainaa saataisiin. Ei auttanut. Itke vaikka, ja maksa, mutta älä tänne soittele. Voisiko tuollaisen asenteen omaava henkilö olla johtajana yksityisessä suuryrityksessä? Luulen, että ei voisi. Mutta, kun kansa on palkan maksajana, niin asiakkaita voi kohdella miten vain haluaa. Jopa törkeästi!
Soitin kuitenkin kerran vielä, jo kolmannelle henkilölle. Hän kertoi, että ainoa henkilö joka asiaa voi viedä eteenpäin on tuo kyseinen verojohtaja, jos hän sen näkee aiheelliseksi. No, ei nähnyt kohdallani. Muuta ei sitten ollut tehtävissä. Vaihtoehdot siinä tilanteessa olivat taas melko vähissä. Itken kyllä, mutta en maksa. Enkä ole euroakaan sen jälkeen maksanut - enkä maksa! Velkajärjestelyyn en voinut päästä 2 kk ehdollisen tuomioni vuoksi. Tuomitut eivät järjestelyyn pääse, tuo fakta ei kohdallani muutu koskaan. En siis pääse velkajärjestelyyn tänä päivänäkään, 15 vuotta oikeudenkäynnin jälkeen! Ja niin jäi laina nostamatta, pankki piti rahat, jotka ei valtiolle kelvannut.
Joskus tulee mietittyä oikeudenmukaisuutta ja sitä, että kumpi tässä nyt on ollut väärässä. Minä vai yhteiskuntaa edustavat virkamiehet. Kumpikin taho on tapauksessani pitänyt jääräpäisesti kiinni omasta näkemyksestään. Välillä on jopa tuntunut siltä, kuin vastapuolella oleva virkamies pitäisi enemmän kiinni omista periaatteistaan, kuin ajattelisi mikä on yhteiskuntataloudellisesti järkevin ratkaisu. Minä edustan vain itseäni.
Mielestäni on erittäin vaarallista, jos virkamies sekoittaa oman ajatusmaailmansa ja työn vaatiman näkökulman yhteiskunnallisiin asioihin. Kun nuo kaksi asiaa sekoittaa, niin jälki ei varmasti ole koskaan parasta mahdollista. Tuolloin yksittäisiin päätöksiin saattaa vaikuttaa liikaa virkamiehen yksityiselämässä tapahtuneet asiat. Jos tuo virkamies on esimerkiksi kokenut ikäviä asioita kotonaan tai vapaa-ajalla, tai hänellä voi olla esim. paha alkoholiongelma, jolloin paha olo voi purkautua töissä ja koston sijaiskärsijäksi voi joutua täysin tapahtumien ulkopuolinen henkilö.
Virkamiehen täytyisi aina, omasta elämäntilanteesta riippumatta, tehdä päätökset edustamansa tahon kannalta parhaaseen lopputulokseen johtavalla tavalla. Valitettavasti näin ei ole. On liian paljon tapahtumia, jotka olisivat päättyneet parempaan lopputulokseen, mikäli joku virkamies olisi hoitanut oman leiviskänsä paremmin ja ajatellen kokonaisvaltaisemmin. Enkä nyt tarkoita pelkästään verottajan tai ulosoton virkamiehiä, jotka tietenkin ovat päällimmäisenä mielessäni. Ajattelin myös lastensuojelua, vanhusten hoitoa, työvoimaviranomaisia sekä monia muita tahoja, joissa virkamiehet käskyttää kansalaisia. Kuitenkin, loppujen lopuksi, samat kansalaiset maksaa omasta selkänahasta (veroina) virkamiesten palkan - aina, vuodesta toiseen!
En nyt halua yleistää tai syyllistää ketään. Ennemminkin haluaisin herätellä virkamiehiä sekä päättäviä tahoja. Yksittäisillä päätöksillä on joskus, jopa yllättävän usein, loppuiän vaikuttavia merkityksiä. Mikäli jälkeenpäin tajuaa, että nyt oli töissä huono päivä ja tuli tehtyä huono päätös, niin voisiko virkamies oma-aloitteisesti tehdä uuden päätöksen? Tuollaisia harvemmin kuulee, itse asiassa en ole kuullut kertaakaan.
En tiedä millainen oma tilanteeni olisi tällä hetkellä, parempi vai huonompi, mikäli asiani olisi edes otettu harkintaan, kun tarjosin tuota 50 tuhannen euron suoritusta verottajalle. Luultavasti tilanteeni olisi kuitenkin erilainen, olisin ehkä jopa normaali veroja maksava kansalainen. Vaikea sanoa, kun ei tiedä miten nämä elämän polut milloinkin menee.
Näkymättömän Kansalaisen matka jatkuu seuraavissa kirjoituksissa...
Pankit elivät silloin vielä nousukauden viimeisiä aikoja ja raha oli huomattavasti löysemmässä kuin tänä päivänä. Vaimoni pankin konttorinjohtaja tiesi täysin tilanteestani ja oli silloin erittäin ymmärtäväinen. Hänen mielestään tilanteessani menee niin sanotusti elämä hukkaan ja asia kannattaisi yrittää ratkaista rahalla. Saimme sovittua 50 tuhannen euron lainan, joka menisi kokonaisuudessaan verottajalle, mikäli he kuittaisivat sillä velat maksetuksi ja saisin asian päiväjärjetykseen. Kuitti maksusta ulosottoon ja olisin kahleista vapaa.
Suunnitelman mukaan, olisimme maksaneet tuota velkaa pankille takaisin 7 vuotta, yhdessä vaimoni kanssa. Maksuerän suuruus olisi ollut 600-700€/kk, riippuen korkojen kehityksestä. Tuon lainan maksu olisi kokonaisuudessaan ohi tämän vuoden lopussa, siis mikäli aikataulussa olisi pysytty. Suurempaa lainaa pankki ei olisi antanut, tuo oli ehdoton maksimi. Summa oli sama, joka minulle langetettiin aikoinaan maksuun (300 tuhatta markkaa), mutta korot puuttuivat. Summa oli tietenkin kasvanut korkoa korolle, kuten kasvaa vielä tänäkin päivänä.
Ottaisimme henkilökohtaista lainaa pankista vaimoni nimissä ja antaisimme rahat valtiolle, mikäli sillä saisi minut ulos velkavankeudesta. Voisiko parempaa ajatusta edes olla? Jopa melko isänmaallinen teko, mielestäni. Minulla on hyvä vaimo! Pankin ehdoton vaatimus oli, että verovelkani yhteiskunnalle täytyy saada kokonaan kuitattua, muuten he eivät siihen lähde mukaan. Uuden velan myöntämisen ehtoihin ja pankin laskelmiin olisi tarvittu myös minun tulot mukaan maksajana. Pankille ei käynyt, että olisin edelleen ulosotossa. He halusivat minut ns. normaaliksi veronmaksajaksi ja mahdolliset tuloni pankin tilille, kuten pääosalle kansalaisista tulee.
Siitä sitten toimeksi, pöytää puhdistamaan, pankissa iso nippu rahaa odotti päätepistettä. Ensin paikalliseen verotoimistoon kysymään neuvoa ja sieltä ohjattiin soittamaan lääninverovirastoon. Puhelimeen vastasi mukava naisihminen, joka kuunteli ja piti ideaa jopa hyvänä. Hän kehoitti ottamaan suoraan yhteyttä heidän korkeimpaan virkamieheen, olikohan nimikkeeltä läänin verojohtaja tai muu joku vastaava. En muista enää.
Seuraavaksi soitto ko. verojohtajalle ja itseni sekä asiani esittely. Arvasin kuinka tulee käymään jo hänen vastatessa puhelimeen, kun ensin aikani odottelin vuoroani. Kiireinen mies, totta kai. Mitä asiaa, miksi tänne soittelet, kun tuolla on noita alamaisia kenelle voit ongelmasi esittää, oli hänen näkemys. Luulin, että hän olisi siellä töissä ja palvelemassa veronmaksajia, eli hänen suurehkon palkan maksajia. Olin ehkä väärässä sen suhteeen.
Kerroin, että juuri sieltä alamaisilta tuli kehoitus ottaa asiassa yhteyttä suoraan häneen. No, kerro asiasi. Ja minä kerroin. Minulla on valtiolle tuomittua verovelkaa, joka on kasvanut 10 vuotta korkoa, enkä ole sitä pystynyt maksamaan pois. Nyt minulla olisi 50 tuhatta euroa varattu pankissa lainaa vaimoni nimissä ja haluaisin sen antaa valtiolle, mikäli velkani kuitataan pois. Kerroin, että se on myös pankin ehto velan myöntämiselle.
Mitä tänne soittelet, tämä on verotoimisto eikä mikään sosiaalitoimisto. Ei täällä mitään velkoja anteeksi anneta. Lainaa pankilta rahaa niin paljon, että saat velkasi maksettua. Ei näitä asioita näin hoideta. Velka mikä velka. Ei auta itku markkinoilla. Sen pituinen se. Yritin vielä kertoa, että parempaan en pysty ja tuo on ehdoton maksimisumma joka lainaa saataisiin. Ei auttanut. Itke vaikka, ja maksa, mutta älä tänne soittele. Voisiko tuollaisen asenteen omaava henkilö olla johtajana yksityisessä suuryrityksessä? Luulen, että ei voisi. Mutta, kun kansa on palkan maksajana, niin asiakkaita voi kohdella miten vain haluaa. Jopa törkeästi!
Soitin kuitenkin kerran vielä, jo kolmannelle henkilölle. Hän kertoi, että ainoa henkilö joka asiaa voi viedä eteenpäin on tuo kyseinen verojohtaja, jos hän sen näkee aiheelliseksi. No, ei nähnyt kohdallani. Muuta ei sitten ollut tehtävissä. Vaihtoehdot siinä tilanteessa olivat taas melko vähissä. Itken kyllä, mutta en maksa. Enkä ole euroakaan sen jälkeen maksanut - enkä maksa! Velkajärjestelyyn en voinut päästä 2 kk ehdollisen tuomioni vuoksi. Tuomitut eivät järjestelyyn pääse, tuo fakta ei kohdallani muutu koskaan. En siis pääse velkajärjestelyyn tänä päivänäkään, 15 vuotta oikeudenkäynnin jälkeen! Ja niin jäi laina nostamatta, pankki piti rahat, jotka ei valtiolle kelvannut.
Joskus tulee mietittyä oikeudenmukaisuutta ja sitä, että kumpi tässä nyt on ollut väärässä. Minä vai yhteiskuntaa edustavat virkamiehet. Kumpikin taho on tapauksessani pitänyt jääräpäisesti kiinni omasta näkemyksestään. Välillä on jopa tuntunut siltä, kuin vastapuolella oleva virkamies pitäisi enemmän kiinni omista periaatteistaan, kuin ajattelisi mikä on yhteiskuntataloudellisesti järkevin ratkaisu. Minä edustan vain itseäni.
Mielestäni on erittäin vaarallista, jos virkamies sekoittaa oman ajatusmaailmansa ja työn vaatiman näkökulman yhteiskunnallisiin asioihin. Kun nuo kaksi asiaa sekoittaa, niin jälki ei varmasti ole koskaan parasta mahdollista. Tuolloin yksittäisiin päätöksiin saattaa vaikuttaa liikaa virkamiehen yksityiselämässä tapahtuneet asiat. Jos tuo virkamies on esimerkiksi kokenut ikäviä asioita kotonaan tai vapaa-ajalla, tai hänellä voi olla esim. paha alkoholiongelma, jolloin paha olo voi purkautua töissä ja koston sijaiskärsijäksi voi joutua täysin tapahtumien ulkopuolinen henkilö.
Virkamiehen täytyisi aina, omasta elämäntilanteesta riippumatta, tehdä päätökset edustamansa tahon kannalta parhaaseen lopputulokseen johtavalla tavalla. Valitettavasti näin ei ole. On liian paljon tapahtumia, jotka olisivat päättyneet parempaan lopputulokseen, mikäli joku virkamies olisi hoitanut oman leiviskänsä paremmin ja ajatellen kokonaisvaltaisemmin. Enkä nyt tarkoita pelkästään verottajan tai ulosoton virkamiehiä, jotka tietenkin ovat päällimmäisenä mielessäni. Ajattelin myös lastensuojelua, vanhusten hoitoa, työvoimaviranomaisia sekä monia muita tahoja, joissa virkamiehet käskyttää kansalaisia. Kuitenkin, loppujen lopuksi, samat kansalaiset maksaa omasta selkänahasta (veroina) virkamiesten palkan - aina, vuodesta toiseen!
En nyt halua yleistää tai syyllistää ketään. Ennemminkin haluaisin herätellä virkamiehiä sekä päättäviä tahoja. Yksittäisillä päätöksillä on joskus, jopa yllättävän usein, loppuiän vaikuttavia merkityksiä. Mikäli jälkeenpäin tajuaa, että nyt oli töissä huono päivä ja tuli tehtyä huono päätös, niin voisiko virkamies oma-aloitteisesti tehdä uuden päätöksen? Tuollaisia harvemmin kuulee, itse asiassa en ole kuullut kertaakaan.
En tiedä millainen oma tilanteeni olisi tällä hetkellä, parempi vai huonompi, mikäli asiani olisi edes otettu harkintaan, kun tarjosin tuota 50 tuhannen euron suoritusta verottajalle. Luultavasti tilanteeni olisi kuitenkin erilainen, olisin ehkä jopa normaali veroja maksava kansalainen. Vaikea sanoa, kun ei tiedä miten nämä elämän polut milloinkin menee.
Näkymättömän Kansalaisen matka jatkuu seuraavissa kirjoituksissa...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)