tiistai 13. toukokuuta 2014

Kenen etu?

Kuka hyötyy siitä, että jopa inhimillisesti katsottuna täysin mahdoton velkataakka on vedettävä perässään suurin osa työssäolo vuosista. Miksi työkykyisiä ylivelkaantuneita ajetaan henkisesti täysin loppuun? Ja vain sen vuoksi, että jossain vaiheessa elämää on tapahtunut jotain täysin ennalta suunnittelematonta. Joku on voinut ollut väärään aikaan väärässä paikassa - ottanut ylisuuren riskin epäonnistuen. Joku toinen on voinut töppäillä laskelmien kanssa, yksi on voinut sairastua kesken bisneksen teon. Yhtä kaikki, syitä voi olla monia. On myös mahdollista saada ylisuuri velkataakka niskaan ilman todellista rahavelkaa, virtuaaalinen verovelka joka ei edes perustu toteutuneisiin raha-asioihin. Uskoisin kuitenkin, että suurin osa on ajautunut tilanteeseen tahtomattaan ja tekisi monta asiaa toisin, jos asioita voisi jälkeen päin muuttaa. Yleensä ratkaisut tehdään sen hetkisen tiedon varassa ja joskus jopa paniikinomaisesti. Ja ratkaisun hinta voi olla kallis, todella kallis. Onko mitään järkeä maksaa tuota hintaa? Kenenkään?

Miksi on niin vaikea luoda ja toteuttaa yksityisen kansalaisen konkurssi. Kun olet kaiken pois antanut ja sinulle ei jää kuin yllä olevat vaatteet päälle, niin saisit uuden mahdollisuuden. Uusi alku puhtaalta pöydältä! Miksi se ei Suomessa onnistu? Onko perintäyhtiöt voidelleet valtakunnan päättäjät niin hyvin, että asiaan ei voi tarttua. Onhan yksityisen ihmisen taloudellinen katastrofi kuitenkin huikean hyvä bisnes joillekin tahoille. Perinnässä olevat velat eivät lyhene juuri lainkaan, vaikka perintään tekisi maksusuorituksia. Suurin osa lyhennyksistä menee aina "kuluihin", eli loppujen lopuksi perintäyhtiöden omistajien taskuun osinkojen muodossa. Tänä päivänä moni perintäyhtiö on ulkomailta käsin omistettu, joten asia ei taida olla enää edes Suomalaisten käsissä? Sama koskee myös valtion toimesta järjestettyä ulosottoa. Maksuista suurin osa menee kuluihin ja korkoihin, velka ei helposti lyhene. Miksi me Suomalaiset suostutaan tähän? Miksi nielemme kaiken aina mukisematta. Tämä taitaa olla maan tapa vähän joka asiassa, silloinkin kun meitä kohdellaan huonosti. Itse en tähän suostunut.

Kuka loppujen lopuksi maksaa tämän hinnan? Aivan oikein, yhteiskunta. Ylivelkaantuneet kansalaiset siirtyvät työskentelemään harmaalle puolelle. Jotkut menettävät paineen alla terveytensä ja ajautuvat hoitokierteisiin yhteiskunnan laskuun. Harmaalle puolelle siirtyvien verokertymät tippuvat nollaan. Eläkemaksujen kertymät pysähtyvät. Lasku kaikesta tulee yhteiskunnan maksettavaksi viimeistään siinä vaiheessa, kun nämä ihmiset eivät enää itse kykene huolehtimaan päivättäisestä tulostaan. Se päivä tulee eteen enemmin tai myöhemmin, lähes jokaisen kohdalla. Yhteiskunnan ulkopuolella elävän omaisuus harvoin karttuu niin paljon, että sillä voisi oman eläkkeen kustantaa. Joten yhteiskunnalla on aina tuon laskun maksu edessä. Ja aivan turhaan  - päästetään nämä ihmiset kahleista ja palaamaan normaaleihin töihin, osaksi maksavaa yhteiskuntaa.

Turha kertoa minulle, että se on maan tapa ja se on vain nieltävä, kaikkinensa. Onhan Pohjois-Koreassakin maan tapoja. Diktaattori kertoo mitä tehdään ja kuka saa päivittäisen riisiannoksen. Se on sen maan tapa, onko se myös oikein? Onko mielestänne myös heidän suostuttava siihen mukisematta. Ja turha kertoa minulle, että se on eri asia. Miksi olisi? Ihmisiä voidaan kyykyttää riisikupilla tai kohtuuttoman velan perinnällä. Onko demokraattisesti järjestetty kyykytys oikeutetumpaa kuin diktaattorin toimesta suoritettu. Mielestäni ei.

Näkymätön kansalainen siirtyy huonon kohtelun ulottumattomiin. Silloin kun järjestelmä on mätä eikä toimi, on ratkaisut tehtävä itse!

Lisärangaistuksilla tai -sanktioilla tämä asia ei korjaannu. Ihminen joka elää ylisuuren velan alla, jättimäisessä paineessa, kuolee sisältäpäin - pala palalta, melko nopeasti. Sen jälkeen millään lisäsanktiolla ei ole mitään vaikutusta. On aivan sama miten monta nollaa sinne laskun loppuun lisätään: Ei se kiinnosta enää pätkääkään. Mahdoton maksettavaksi on edelleen mahdoton. Ei se siitä lisää sakottamalla tms. miksikään muutu.

Lisää seuraavissa kirjoituksissa...   




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti