perjantai 9. toukokuuta 2014

Pidä huoli omista asioistasi

Oli kaunis kesäpäivä. Kesäkioskini myyntiluukulle asteli joukko miehiä ja yksi heistä kysyi kuka olen. Ihmettelin outoa kysymystä ja katselin miehiä. Yleensä kyselijät ensin esittelevät itsensä, siten saa keskustelun paremmin aikaiseksi. Kaksi miehistä tuli sisään kioskin sivuovesta ja toinen luki papereista nimeni, kysyen olenko sama henkilö. Kyllä olen, vastasin. Olen lääninvouti, siis johtava ulosottoviranomainen, toinen miehistä sanoi. Asia selvä, vastasin ihmetellen.

Mietin, että mitähän nyt tuleman pitää. Sillä välin ulkona olevat miehet mittailivat katsellaan kioskiani ja keskustelivat jotain mitä en kuullut. Tämä kioski on nyt takavarikoitu ulosoton toimesta, totesi johtava ulosottoviranomainen. Nimi alle tuohon paperiin, hän jatkoi. Olin ihmeissäni ja ajatukseni löi tyhjää, yritin päästä jyvälle mitä nyt oikein tapahtuu. Kioskivaunu oli itse rakennettu ja sen rahallinen arvo oli lähinnä siinä, että sillä sai muutaman satasen (oli markka-aika) päivittäin myyntiä aikaiseksi mahdollisia asiakkaita palvellen, kun jaksoi olla ahkera. Tämä oli kuitenkin minulle erittäin tärkeä asia siinä elämäntilanteessa. Kioskin pyörittäminen. Se piti ajatukseni työnteossa ja loi samalla uskoa tulevaan. Kyllä tästä vielä noustaan, ajattelin usein kioskia aamuisin avatessani.

Oikeudenkäynnissä saamani tuomio, tuo jättimäinen korvaussumma, paisui ulosotossa ja kasvoi korkoa korolle. En asialle voinut tehdä juuri mitään. Satunnaisia lyhennyksiä silloin tällöin, joista ei ollut mitään hyötyä jatkuvasti kasvavan velkasumman suhteen. Yritin kuitenkin kovasti ja elätin jopa perheeni, olin päässyt pois sosiaaliturvakierteestä johon ajauduin heti oikeudenkäynnin jälkeen. Tämä ei kuitenkaan sopinut yhteiskunnallemme.

Takaisin tuohon päivään ja kioskille, miehet siis ottivat kioskin haltuun. Uusi lukko ovelle ja "takavarikoitu" paperilappunen kylkeen. Yksi heistä otti päiväkassan mukaan ja siitä lähdettiin sitten paikalliselle ulosottotoimistolle. Sain heiltä sentään kyydin, mentiin oikein hienosti kahden auton letkassa. Miehiä oli yhteensä viisi, laskin mielessäni. Melko kallista toimintaa yhteiskunnalle. Tarvittiinko tuohon tilanteeseen noin monta miestä ja he tulivat läänin pääkaupungista saakka. Ehkä he halusivat vain näyttää voimansa, tai jotain muuta. En ymmärtänyt.

Ulosottovirastolla täyteltiin paperilappusia ja sieltä matka jatkui kotiini. Asuin yksin pienessä vuokrakaksiossa. Kaiken tapahtuneen jälkeen elin siis asumuserossa vaimostani. Kotiini lähdettiin joukolla, kaksi autoa ja viisi virkamiestä sekä tietysti minä. Kyseessä olisi kotietsintä, jälleen. Aloin pikku hiljaa ymmärtämään mistä on kyse. Herra johtava lääninvouti etsi ulosmitattavaa rahaa. Olihan ulosotossa oleva velkani satoja tuhansia markkoja, siihen aikaan todella suuri summa.

Saavuimme kotini parkkipaikalle. Kaikki miehet nousivat autoista ja lähdimme kohti kerrostalon alaovea. Siinä vaiheessa kysyin miehiltä, että onko tämä nyt hieman ylimitoitettu operaatio. Tarvitseeko tuonne ylös mennä näin suurella porukalla? Kerroin myös, että asunto on melko pieni. Pidä huoli omista asioista, oli vastaus. Sillä hetkellä mietin, että sitähän minä olen yrittänyt tehdä - pitää huolen omista asioistani! Mutta ei, se ei sovi yhteiskunnallemme, joku muu haluaa pitää huolen asioistani.

Kipusimme rappuset ylös ja pääsimme ovelleni. Ovi auki, kuului käsky. Tuossa vaiheessa minua hieman hymyilytti, yritin kuitenkin pitää pokkani ja olla asiallinen. Odota tässä ovella, kuului jälleen käsky. Yksi miehistä jäi eteiseen minua vahtimaan. Meni noin viisi sekuntia kun tuli uusi käsky, sisään sieltä. Selvä, ajattelin. Täälläkö sinä asut, oli seuraava kysymys. Näin on, vastasin. Miehet olivat sisällä ja ehtineet jo tutustua asuntooni, mutta ajattelin esitellä kotini, kuten hyviin tapoihin kuuluu.

Täällä minä nukun, näytin makuuhuonetta, jossa oli vain yksi patja petivaatteineen lattialla. Tässä minä ruokailen, näytin keittiön pöytää ja kahta tuolia. Ja tuossa on televisiotaso, jonka päällä oli telkkari mutta sen olen rahapulassa myynyt. Ja kerroin, että eihän minulla ollut edes televisiolupaa, joten sen katsominen olisi ollut laitonta. Johtava lääninvouti katsoi minua vihaisena. Minä yritin pidätellä hymyäni. Lääninvoudin neljä tutkijaa katselivat toisiaan ja pyörittelivät silmiään. Tätä minä pihalla tarkoitin, kun kysyin, että olisiko tämä nyt hieman ylimitoitettu operaatio? Kodissani oli patja, pöytä, kaksi tuolia, tv-taso, ruokailuvälineet ja vaatteeni sekä läjä postia eteisen lattialla. Ei juurikaan muuta. Kotietsintä oli suoritettu melko nopeasti, olihan heitä viisi miestä sitä suorittamassa. Yksi katsoi patjan alle ja toinen kurkkasi kylpyhuoneesen, jossa ei ollut edes suihkuverhoa. Kaksi toimetonta tutkijaa vain pyöritteli silmiään. Päähän otti ja kovasti, sen näki jo kaukaa. Tutkittiin suuren maailman tyyliin, tuli mieleeni, kuten elokuvissa. Minua hymyilytti.

Sieltä lähdimme takaisin ulosottovirastolle ja pariksi päiväksi putkaan, jälleen. Johtava lääninvouti oli sitä mieltä, että jostain on nyt rahaa löydyttävä ja sillä siisti. Olihan velkani ulosottoon niin suuri. Yritin kyllä kertoa, että summa on täysin päästä keksitty, eikä sellaisia rahoja ole ollut koskaan eikä missään. Tämä ei kuitenkaan hänelle kelvannut. Rahaa oli löydyttävä, joten tutkijat etsivät kaikkialta. Vaimoni asunto tutkittiin ja tällä kertaa myös äitini asunto. Tuloksetta. Ihmettelin kuinka täysin keksitty rahasumma, rivi numeroita ja kirjaimia paperilla, voisi päätyä jonkun asuntoon ja löytyä sieltä. Tämä ei taida onnistua edes maailman parhaalta taikurilta.

Toki tämä operaatio tuotti valtiolle yli 200 markkaa käteistä, suurimmaksi osaksi kolikoita, joka oli kioskin käteiskassa. Korjaan, operaatio meinasi tuottaa, löytyi nimittäin joku pykälä jonka mukaan tuo raha piti antaa minulle takaisin, koska se oli ainut rahavarani. Tuossa tilanteessa minua ei saanutkaan heittää ulos putkasta täysin rahattomana. Joku ulosoton suojaosuus, mikäli oikein ymmärsin.

Minulle oltiin vihaisia. Miehet olivat vuokseni ravanneet ympäri kyliä pari päivää ja täysin tuloksetta. Kerroin, että en ollut heitä kutsunut ja mielummin jättäisin tämmöiset väliin. Pidä huoli omista asioistasi, oli jälleen käsky. Selvä, pidetään. Minua alkoi jo ärsyttämään ja tulisin kyllä pitämään huolen omista asioistani. Tämä alkoi jo iskostumaan päähäni. En vain tuolloin vielä tiennyt kuinka ja mitenkä.

Kioskini kuitenkiin takavarikoitiin, oli jälleen uusi pulma edessä.

Lisää seuraavissa kirjoituksissa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti